5.4 C
Alajärvi
lauantai 25.10.2025
MAINOS
MAINOS

Vasarat paukkuivat pärekaton valmistuksessa Lehtimäellä

Alajärven 4H-yhdistys ja Lehtimäki-seura järjestivät pärekaton rakentamisen talkootyönä ja samalla perinnetyönäytöksenä Lehtimäen kotiseutumuseon perinneniityllä.

Vasarat paukkuivatkin paikalla ammattitaidolla, sillä päällysnaisena talkoissa toimi pärekattoja aikaisemin 30 vuoden ajan työkseen tehnyt Irma, jonka johdolla paikalle saapuneiden muiden talkoolaisten oli helppoa saada valmista aikaan!

MAINOS

Irma kertoo tehneensä pärekattoja niin museorakennuksiin kuin yksityisillekin erilaisiin aittoihin ja savusaunoihin. Nyt hän oli kuitenkin työssä mukana talkoin, sillä muutaman vuoden tauon jälkeen oli mukava taas päästä pärekaton tekoon.

Lehtimäellä kohde olikin mitä parhain, sillä uudessa rakennuksessa aluset ja ruoteet olivat hyvät ja hyvä porukka oli hommaa tekemässä. Pienen varastorakennuksen katon teko oli päivän urakka.

Päreet varaston kattoon lahjoitti Lehtimäki-seura. Päreitä tarkoitukseen saatiin useammalta lahjoittajalta.

Tärkeää pärekaton tekemisessä on se, että päreet laitetaan oikein päin ja räystäät tehdään oikein. Ihan ilman osaamista pärekattoa ei kannatakaan alkaa tehdä, mutta Irma tuumaa, että homma on kuitenkin ihmisen tekemää, eli ei sinällään kovin vaikeaa.

Päreet naulataan yksi kerrallaan kiinni paikalleen ja työtä on paljon. Ennen pärekattoja tehtiinkin isoilla talkooporukoilla yhdessä. Pärettä tulee kattoon kolmesta neljään kerrosta, jotta katto on pitävä.

Pärekattoa tehtiin upouuteen varastorakennukseen, johon Alajärven 4H-yhdistys on hakenut saanut avustuksen Pentti Moisio-säätiöltä. Varastorakennus perinneniitylle tarvittiin niitynhoitovälineistön säilyttämistä varten. Samaan rakennukseen saatiin myös uusi kuivakäymälä.

Varaston kattoon tarvittavat päreet lahjoitti Lehtimäki-seura. Niitä oli saatu useammasta paikasta; Ala-Mattisen Juhan apelta Töysästä, Keisasen Heikiltä ja Vanhamäen Kalevilta. Pärettä tehdään yleensä männystä tai kuusesta, hitaasti kasvaneesta. Itse varastorakennuksen on valmistanut Antti Karjanlahti.

Varastorakennus on tarkoitus myöhemmin tervata, jonka jälkeen se istuukin museoalueen maisemaan kuin nenä päähän.

Tuula Jokiaho




sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät