3.9 C
Alajärvi
keskiviikko 12.11.2025
MAINOS

Isä ja poika Välimäki tekevät työnsä sanojensa mittaisesti – vuoden yritys Soinissa

Soinin Yrittäjät ry on valinnut Hake- ja Koneurakointi Välimäki Oy:n vuoden yritykseksi 2025. Valinta oli yhdistyksen puheenjohtajan Tiia Honkolan mukaan yksimielinen ja helppo.

– Hake- ja Koneurakointi Välimäki Oy:n toiminta on monipuolista ja kehittyvää, kalusto nykyaikaista ja työ luotettavaa jo pitkältä ajalta.

MAINOS

Yrittäjyys verissä jo nuoresta

Yrityksen perustaja Pauli Välimäki aloitti yrittäjäuransa poikkeuksellisen nuorena – vain 16-vuotiaana vuonna 1979, kun hän hankki ensimmäiset kettunaaraansa ja perusti turkistarhan. Turkistarhausta kesti 12 vuotta, ja isän sairastuttua Pauli otti jo 18-vuotiaana, vuonna 1981, vastuulleen myös kotitilan isännyyden.

Tilalla harjoitettiin lihakarjataloutta ja viljelyä, ja samalla Pauli teki koneurakointia traktorilla ja kaivinkoneella. Yrittäjyys on siis ollut alusta lähtien monipuolista.

EU-jäsenyyden myötä lihakarjasta luovuttiin vuonna 2001, kun kannattavuus olisi edellyttänyt tilakoon merkittävää kasvua, koneurakointi kuitenkin jatkui.

Pauli perusti vuonna1994 Hirsisorvaamo Välimäen, hankki hirsisorvin, alkoi valmistaa hirsikehikoita kotimaahan ja hirsipöytiä, jotka löysivät tiensä vientiin Keski-Eurooppaan ja jopa Saudi-Arabiaan saakka.

Markus Välimäki työn kautta yrittäjyyteen

Myös poika Markus Välimäki on kasvanut työntekoon ja yrittäjyyteen kiinni jo nuorena. Hän aloitti 15-vuotiaana kesätöissä turvesuolla, ja on siitä lähtien ollut mukana työssä tavalla tai toisella.

Armeijan jälkeen, vuonna 2013, Markus tuli töihin isänsä yritykseen. Samoihin aikoihin Pauli hankki ensimmäisen traktorihakkurin. Markus alkoi ajaa hakkuria sekä työskennellä puupuolella apuna. Tämän lisäksi hän ajoi rekkaa.

Kun hakepuolella työmäärä alkoi kasvaa voimakkaasti, perustettiin vuonna 2018 osakeyhtiö Hake- ja Koneurakointi Välimäki Oy, jonka omistavat Pauli ja Markus puoliksi. Samana vuonna hankittiin myös ensimmäinen autohakkuri. Markus siirtyi kokonaan hakkurin rattiin ja rekkahommat saivat jäädä.

Hirsisorvaamo Välimäki jatkoi toimintaa aina vuoteen 2024 saakka. Toiminta oli kehittynyt hirsitöistä elementtirakentamiseen, jossa valmistettiin muun muassa varastoja ja autokatoksia. Lopulta puupuoli myytiin pois, sillä kun talvet kuluivat haketöissä ja kesät puupuolen sesongissa, vapaa-aikaa ei jäänyt.

– Maailma ei tule valmiiksi, vaikka miten paljon tekisi, Pauli toteaa.

Kesällä 2025 maatilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, jolloin Markus Välimäestä tuli Välimäen tilan isäntä. Tilalla harjoitetaan nykyisin viljan ja heinän viljelyä.

Haketuksesta päätoiminen ala

Tänä päivänä Hake- ja Koneurakointi Välimäki Oy on vakiinnuttanut asemansa merkittävänä haketusyrityksenä. Yrityksen käytössä on kaksi modernia hakkuriautoa, joista toinen on kolme vuotta, ja toinen vain muutaman kuukauden vanha.

Yrityksen toiminta-alue ulottuu noin sadan kilometrin säteelle Kukonkylältä ja asiakkaisiin kuuluu kolme energiaosuuskuntaa, yli 200 yksityisasiakasta sekä useita yrityksiä, kuten Pemi Forest, Neova, Kohiwood ja EPM.

Hakkeen valmistus on tehokasta – koneella syntyy keskimäärin 200–300 kuutiota tunnissa. Työ tapahtuu asiakkaan osoittamassa paikassa: hakkuriauto ajetaan suoraan puupinon viereen, ja hake tehdään joko asiakkaan omaan varastoon tai suoraan kärrylle. Tarvittava kuljetus hoidetaan aliurakoitsijoiden avulla.

Yrityksen toiminnassa korostuvat luotettavuus, toimitusvarmuus ja asenne – se tehdään, mitä on sovittu, ja silloin, kun on sovittu.

Nykyisin niin isä kuin poikakin työllistyvät hakkeen parissa. Markus on ykköskuski ja Pauli tekee tarpeen mukaan. Pauli hoitaa lisäksi muut konetyöt kaivinkoneella ja energiapuuhakkuissa.

Viikonloput pyritään rauhoittamaan töiltä, ja metsästys – etenkin hirvijahti – on molempien tärkein harrastus.

– Arki ja pyhä, aina lähdetään aamulla samaan aikaan, mutta eri hommiin, Markus naurahtaa.

Tunnustus, joka lämmittää mieltä

Soinin Yrittäjät ry:n myöntämä Vuoden yritys 2025-palkinto oli Välimäille iloinen yllätys.

– Kiitokset lämmittävät mieltä aina, mutta erityisesti silloin, kun ne tulevat toisilta yrittäjiltä, isä ja poika toteavat.

Palkinto on kunnianosoitus paitsi yrityksen nykyiselle menestykselle, myös yli 45 vuoden yrittäjyydelle ja kahden sukupolven työlle, jossa yhdistyvät kokemus, sitkeys ja ammattitaito.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät