Viktoriia Horbachin elämä on kuljettanut hänet pitkän matkan Khersonista Ukrainasta Alajärvelle. Nyt hän on avannut keskustaan oman yrityksensä, Iralin Studion, jossa tarjolla on monipuolisia hierontapalveluja aina klassisesta hieronnasta erikoisempiin kansainvälisiin hoitomuotoihin.
Viktoriia saapui Suomeen noin puolitoista vuotta sitten. Ennen sitä hän asui Puolassa kahden vuoden ajan odottaen miestään sodasta. Lopulta perhe pääsi muuttamaan yhdessä Suomeen ja aloittamaan uuden vaiheen elämässään.
Perheeseen kuuluu kaksi lasta: 11-vuotias poika, joka käy koulua, sekä 18-vuotias tytär, joka muuttaa tällä viikolla Puolasta Suomeen. Viktoriian aviomies työskentelee hitsaajana, ja Viktoriia itse päätti toteuttaa unelmansa omasta yrityksestä.
Hän on koulutettu hieronta-alan ammattilainen ja työskennellyt alalla jo 14 vuoden ajan Ukrainassa, Saksassa ja Puolassa.
– Kun tiedän, mistä syystä asiakas on luokseni tullut, niin ammattilaisena löydän kyllä kipukohdat, Viktoriia kertoo.
Hoitoa kiireettömästi ja kokonaisvaltaisesti
Alajärvellä Viktoriia koki saaneensa paljon apua yrityksen perustamiseen liittyvässä byrokratiassa. Sopivat toimitilat löytyivät keskustasta, osoitteesta Keskuskatu 10, ja studio on sisustettu viihtyisäksi – sisustuksesta on vastannut erityisesti Viktoriian aviomies.
Iralin Studion palveluvalikoima on laaja: tarjolla on kahdeksan erilaista hierontaa, kuten lymfahierontaa, selluliittihierontaa, kasvohierontaa sekä jalkapohjien hierontaa.

Erityisen mielenkiintoinen on Keski-Euroopassa suosittu lomi-lomi-hieronta, joka perustuu havaijilaiseen perinteeseen. Siinä hieroja käyttää käsien lisäksi kyynärvarsia ja kyynärpäitä pitkien, aaltoilevien liikkeiden tekemiseen.
Uutuutena studiolla on myös niin sanottu buccal-kasvohieronta, veistosmainen menetelmä, jonka tavoitteena on kirkastaa ja nuorentaa kasvojen ilmettä ilman kirurgisia toimenpiteitä.
Viktoriia kertoo ajattelevansa asiakasta aina kokonaisuutena.
– Pyrin aina hoitamaan asiakkaani ilman tarpeettoman kivun tuottamista. Keho täytyy lämmitellä ensin hyvin, eikä mennä suoraan koviin otteisiin.
Hänelle on tärkeää, että jokainen asiakas saa rauhallisen ja kiireettömän hoitokokemuksen. Siksi hän ei varaa aikoja tiukasti peräkkäin, vaan jättää välejä hoitojen väliin.
– Jos asiakas tarvitsee hieman enemmän aikaa, hoito voidaan tehdä loppuun saakka kiirehtimättä.
Palvelut on suunnattu kaikille yli 12-vuotiaista ikäihmisiin asti. Viktoriia opiskelee suomen kieltä Lapualla kaksi päivää viikossa ja toivoo oppivansa lisää myös asiakkailta arjen kohtaamisissa.
Yhteyden Viktoriiaan saa esimerkiksi Facebook-sivujen kautta, ja studiolta on tulossa käyttöön myös kanta-asiakaskortit.
Tuula Jokiaho


