Samuel Huotari oli juuri syntynyt, kun kaikkien aikojen pesispörssin ykkösnimi Roope Korhonen valittiin uransa kolmanteen Itä-Länsi-otteluun. 19 vuotta myöhemmin molemmat Sotkamon Jymyn omat kasvatit ovat samassa Idän arvo-ottelujoukkueessa.
Roope Korhonen pelaa uransa 13. ja Kempeleen Kirin Tuomas Jussila 14. Itä-Länsi-ottelun Vimpelin Saarikentällä lauantaina 18.7. Myös Jussila oli Huotarin tavoin vain 19-vuotias ensimmäisessä Itä-Lännessään Raahessa 2008. Arvo-ottelun debytantteja ovat Idän joukkueessa Huotari sekä Joensuun Mailan Kasperi Hämäläinen ja Ukko Schroderus.
Yleisöäänestyksen ääniharava Henri Puputti on kautta aikain toiseksi kokenein Itä-Länsi-pelaaja ja saa kunnian pelata jo 19. kerran Itä-Lännessä. Vimpelin Vetoa edustavat kotikentällään Puputin tavoin yleisöäänestyksellä valitut Mikko Kanala ja Ville Soini sekä Elmeri Anttila ja Aleksi Lassila.
Kaikkien aikojen nuorimpana (16 vuotta, 4 kuukautta, 17 päivää) Itä-Lännessä Imatralla 2017 debytoinut Perttu Ruuska on jälleen mukana. Nykyisin Mansea edustava Ruuska palaa entiselle kotikentälleen kahdeksannessa Itä-Lännessään.
Lännen joukkueessa ensikertalaisia on kaksi. Hurjasta heittokädestään tunnettu Hyvinkään Tahkon Luka Raesmaa debytoi Vimpelin Vedon Ville Soinin ohella arvo-ottelussa. Roihun junioripolulta huipulle ponnistanut Raesmaa on harvinaislaatuisesti helsinkiläisseuran kasvatti, mitä ei ole miesten arvo-ottelussa nähty Stig Tainion (1983) jälkeen.
Itä on vienyt nimiinsä neljä edellisistä viidestä arvo-ottelusta ja noussut niskan päälle voitoin 42–38.
Miesten 91. Itä-Länsi-ottelu pelataan Vimpelin Saarikentällä lauantaina 18.7. kello 16 alkaen.
Virpi Hukka ja Janette Lepistö 10 Itä-Lännen pelaajiksi
Tamperelaisen Manse PP:n Virpi Hukka ja jo aiemmin yleisöäänestyksellä valittu Lapuan Virkiän Janette Lepistö saavat täyteen 10 naisten Itä-Länsi-ottelua Vimpelissä perjantaina 17.7.
Viimeksi vastaavaa historiaa kirjoitettiin Hyvinkäällä 2015, kun Tiina Tolonen ylsi saavutukseen. 10 Itä-Lännen naispelaajia on historiassa Hukka ja Lepistö mukaan lukien 24.
Naisten arvo-otteluissa Länsi on vienyt yhtä vaille kaikki 14 edellistä kohtaamisesta. Omalla urallaan arvo-otteluitakin voittamaan tottunut Idän valitsija Johanna Vikman on kasannut jalkeille kokeneen joukkueen, joka hakee paluuta voittokantaan. Historiallista menestystä tavoittelevan Joensuun Mailan kokeneet Mari Mantsinen ja Eeva Mäki-Maukola ovat välivuosien jälkeen mukana arvo-ottelussa. Idän puolelle palaava yhdeksän Itä-Lännen Emilia Linna (Joensuun Maila) ja Mansen Saaga-Angelia Raudasoja saavat kutsun kuudennen kerran peräkkäin. Fantastisen alkukauden pelannut ja viidenteen Itä-Länteensä valittu Mansen Anna Ala-Kauhaluoma on viihtynyt arvo-otteluissa ja palkittu urallaan kahdesti Itä-Lännen kentän parhaana.
Lännen joukkueessa pesäpalloilijan suuri unelma Itä-Länsi-valinnasta toteutuu kahden ensikertalaisen kohdalla. Raumalaisen Feran Aurora Frantsila ja Virkiän Charlotta Höglund saavat kutsun uran ensimmäiseen arvo-otteluun. Eteläpohjalaisjoukkueista, Jussittarista Seinäjoelta ja Virkiästä on molemmista mukana neljä pelaajaa. Jussittariin Pesäkarhuista Porista siirtynyt Tiia Peltonen pelaa viidennen peräkkäisen Itä-Läntensä.
Linnan siskokset kohtaavat jälleen Itä-Lännessä, toki eri puolilla. Pesäkarhuissa mainion alkukauden pelannut Annika Linna saa kutsun uransa toiseen naisten Itä-Länsi-otteluun.
Naisten 64. Itä-Länsi-ottelu pelataan Vimpelin Saarikentällä perjantaina 17.7. kello 18 alkaen.


