Kunnallisten peruskoulujen määrä laskusuunnassa

Noin 49 000 lasta aloittaa tänä vuonna koulutiensä hyvin erilaisissa peruskouluissa. Suomessa on 268 alle 50 oppilaan koulua ja 20 yli tuhannen oppilaan koulua. Kuntaliiton katsauksen mukaan kunnallisten peruskoulujen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa noin 470 koululla, samalla kun yhtenäiskoulut ovat yleistyneet ja koulujen keskikoko on kasvanut.

– Moni pulpetti on tyhjentynyt lyhyessä ajassa, kun ikäluokka on tippunut alle 50000 oppilaaseen. Kunnat ovat uudistaneet kouluverkkoaan niin, että laadukas lähikoulu voidaan turvata myös pieneneville ikäluokille, toteaa Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström.

MAINOS

Kunnilla on merkittävä tehtävä huolehtia perusopetuksen saavutettavuudesta eli päättää kouluverkosta. Kunnat huolehtivat siitä, että jokaisella oppivelvollisuusikäisellä on saavutettava lähikoulu. Pääsääntöisesti kunnat järjestävät perusopetusta asukkailleen omissa kouluissaan.

– Julkisessa keskustelussa huomio kiinnittyy usein koulujen määrään ja kokoon. Tilastot kertovat kuitenkin myös toisesta ilmiöstä: kunnat ovat uudistaneet kouluverkkoaan niin, että laadukas lähikoulu voidaan turvata myös pieneneville ikäluokille, summaa Sjöström kehitystä.

Pienenevät ikäluokat muuttavat kouluverkkoa

Tänä keväänä perusopetuksen päätti noin 64 000 yhdeksäsluokkalaista. Tänä syksynä ensimmäisellä vuosiluokalla aloittaa arviolta hieman alle 50 000 oppilasta. Koulunsa aloittava ikäluokka on edellistä ikäluokkaa pienempi ja tämä kehitys tulee vielä jatkumaan useamman vuoden.

Tulevina vuosina väestönrakenne ja erityisesti syntyvyydessä tapahtunut romahdus vaikuttavat kuntien tapaan huolehtia koulutuspalveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta.

– Koulun sijainti ja opetuksen laatu, koulutuksen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus kiinnostavat kuntalaisia riippumatta siitä, asutaanko kaupungissa tai maaseudulla. Perusopetuksen järjestämisen lähtökohdat ovat kunnissa hyvin erilaiset. Olosuhteet, oppilasmäärät ja asutuksen sijainti heijastuvat kouluverkkoon, kertoo Sjöström.

Jokaisessa Manner-Suomen kunnassa on edelleen yksi peruskoulu. Vuonna 2025 noin puolet kunnista (144) ylläpiti yhdestä kolmeen peruskoulua, jossa opiskeli n. 48 000 oppilasta. Helsingissä on lähes sama määrä oppilaita ja kaupungin ylläpitämiä peruskouluja 100. Vertailu kuvastaa hyvin, kuinka erilaista, mutta tärkeää on paikallistuntemus ja kuntien tekemä työ lähikouluverkon ylläpitämiseksi.

Kouluverkon muutosten taustalla on monenlaisia tekijöitä. Keskeisiä tarkastelukohteita ovat esimerkiksi oppilasmäärien muutokset, opetuksen laatu, koulumatkat, kiinteistöjen kunto, talous ja kaavoitus. Kunnissa syntyy tilanteita, jolloin oppilaspaikkoja tarvitaan lisää ja uusia kouluja otetaan käyttöön tai lasten vähetessä oppilaspaikkojen tarpeen laskuun reagoidaan kouluja yhdistämällä tai lakkauttamalla.

Koulut aiempaa suurempia

Peruskoulujen määrä on vähentynyt vuosien 2015–2025 aikana 471 koululla. Koulujen määrän vähetessä koulujen keskimääräinen koko on kasvanut.

Vuodesta 2022 oppilasmäärät ovat lähteneet valtakunnan tasolla jo selkeään laskuun ja tämä kehitys voimistuu tulevina vuosina. Kuntia muutos ei kohtele yhtäläisesti. On todennäköistä, että koulujen määrä vähenee, vaikka yksittäisiä uusia kouluja vuosittain myös perustetaan.

Yksi viime vuosien näkyvimmistä muutoksista on yhtenäiskoulujen (vuosiluokat 1–9) yleistyminen. Vuosina 2015–2025 yhtenäiskoulujen määrä on kasvanut jopa yli sadalla. Sen sijaan erillisten niin sanottujen alakoulujen (vuosiluokat 1–6) ja yläkoulujen (vuosiluokat 7–9) määrät ovat laskeneet 581:llä Tämä saattaa merkitä sitä, että oppilaiden koulun vaihtuminen on joissain kunnissa tai alueilla jopa vähentynyt siirryttäessä 7. vuosiluokalle.

Vaikka peruskoulujen määrä on vähentynyt ja koulujen oppilasmäärät ovat keskimäärin kasvaneet, on peruskoulujen koossa edelleen vaihtelevuutta. Vuonna 2025 alle 50 oppilaiden kunnallisia peruskouluja oli 268 ja yli 500 oppilaan kouluja hieman yli 300. Suurin osa peruskouluista on kooltaan 100–299 oppilaan kouluja. Kymmenessä vuodessa suurempien yli 500 oppilaan koulujen määrä on selkeästi kasvanut, mutta edelleen pieniä kouluja ylläpidetään erityisesti harvaan asutuilla alueilla tai opetuskielen vaikutuksesta. Alle 20 oppilaan kouluja on vähän, mutta näin oli myös 10 vuotta sitten.

Etelä-Pohjanmaalla on 24 peruskoulua, joissa on alle 50 oppilasta. Yli tuhannen oppilaan peruskouluja maakunnassa ei ole.

Edellinen artikkeli

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät