-9.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Rannilan Tommi nosti nuorten SE:n penkissä

Soinilainen Tommi Rannila innostui puntinnostosta kuudennnella luokalla. Penkkipunnerrus on ollut Tommille erityisen mielekästä alusta saakka. Joulukuun 13. päivänä Rannila nosti alle 23-vuotiaiden Suomenennätyksen penkkipunnerruksessa FPO-liiton sarjassa.

Suomenennätyksen saavuttaminen ei ole tapahtunut käden käänteessä. Vuosien treenien ohessa myös terveyden kanssa on ollut ongelmia.

MAINOS

– Armeijan jälkeen selän kanssa oli ongelmia niin, että välilevyn pullistuma leikattiin alaselästä vajaa kaksi vuotta sitten. Tietyt nostoliikkeet olen joutunut jättämään vähemmälle sen jälkeen. Penkkipunnerrus on laji, jossa selkä ei ole niin suuressa roolissa, vaikka sitäkin kokonaisvaltaiseen nostosuoritukseen tarvitaan.

Vasta tänä syksynä kisailemaan

Penkkipunnerrus on ollut Tommille mieluista heti punttiharrastuksen alusta alkaen.

– Alussa ei ollut oikein tietoa punttiharjoittelusta. Kavereiden kanssa käytiin salilla nostelemassa penkkiä, kyykkyä ja maastavetokin tuli mukaan. Yhdeksännellä luokalla meni penkissä sata kiloa rikki. Harjoittelun myötä penkkiennätys nousi 150 kiloon ennen armeijan alkua 2012.

– Armeija-aikana punttiharjoittelu jäi vähäisemmäksi ja tuloksetkin vähän heikkenivät. Armeijan jälkeen tulokset kuitenkin nousivat nopeasti entiselle tasolle, kertoo 22-vuotias Tommi.

Parin viime vuoden aikana penkkipunnerrustulos on noussut peräti 40 kiloa.
– Olen harjoitellut 4-5 kertaa viikossa salilla. Viime kesän aikana tuli ajatus kilpailuihin osallistumisesta. Niinpä kävin lokakuussa Seinäjoella harjoituskisat. Ne menivät sen verran hyvin, että päätin tähdätä Tampereelle joulukuun Tatu Avola Memorial -kilpailuun.

Kisassa tsemppaajia mukana

Seitsemän viikkoa ennen Tampereen kisaa Rannila otti käyttöön kuuden viikon hermotustreenijakson. Viimeinen viikko ennen kisaa otettiin aika rauhallisesti.
Tatu Avola Memorial -kisassa Rannila nosti penkkikisansa alle 23-vuotaiden RAW -sarjassa alle 90-kiloisissa. Sarja tarkoittaa, että kisassa nostetaan ilman tiukkaa penkkipaitaa, joka yleensä parantaa suoritusta jonkin verran.

– Aloitin 175 kilosta. Aiempi SE-tulos oli 180 kiloa, joten nostin toisen nostoyrityksen 182,5 kiloon. Se onnistui ja vielä seuraavakin 187,5 kiloa. Kun SE-tulos oli tullut, oli mahdollisuus neljänteen yritykseen. Painoa laitettiin 190 kiloa ja se onnistui tuttujen tsemppaajien kannustamana.

– Tunne oli mahtava. Olin treeneissä nostanut saman 190 kiloa, mutta siellä se ei onnistunut aivan puhtaalla, suorituksen alhaalla pysäyttävällä liikkeellä.

Treenit jatkuu

Seinäjoella ammattikorkeakoulussa konetekniikan insinöörin opintoja puoli vuotta tehnyt Rannila treenaa Seinäjoella viikot ja viikonloppuina useimmiten Soinin kuntotilojen ja Garage Gymin saleilla.

– Soinin salit ovat hyviä treenisaleja. Peruskuntoiluun salit ovat vallan erinomaisia ja sopivat hyvin myös voimailuharrastukseen. Penkkipunnerruksessa tulos syntyy koko kropan yhteissaavutuksella. Tarvitaan rinta-, selkä-, jalka- ja käsilihaksia parhaimman tuloksen saavuttamiseksi.

– Ruokavalio minulla on aivan normaalia perusruokaa. Ainoana lisäravinteena käytän kreatiinia. Tosin aiemmin söin myös lisäproteiinia, mutta nykyään pärjään perusruualla. FPO-liitto ei ole Suomen antidopingtoimikunnan alainen. Itselleni en salli dopingin käyttöä jo terveysriskienkin takia.

Seuraavat sopivat penkkikisat olisi maaliskuussa, kertoo kilpanostoista ymmärrettävästi innostunut Rannila.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät