-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ennuste toteutuu: ensihoidon tasoa lasketaan, koska julkisesti tuotettuna kustannukset ovat karanneet

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät toteavat tiedotteessaan, että yksityiset ensihoitoyritykset, yrittäjäjärjestöt ja asiantuntijat ennustivat, että ensihoidon uudistuksen myötä 2013 alkanut julkisen hallinnon pyrkimys tuottaa ensihoitopalveluita itse johtaa merkittävään kustannusten nousuun.

Ennuste on toteutunut; kilpailun puute johtaa ensin kustannusten nousuun ja rahojen loppuessa päädytään laskemaan palvelun laatua ja tasoa.

MAINOS

Tällainen kehitys on nyt toteutumassa useissa sairaanhoitopiireissä; myös Etelä-Pohjanmaalla, jossa sairaanhoitopiiri suunnittelee vähentävänsä ympärivuorokautisten ambulanssien määrää maakunnassa, koska sairaanhoitopiirin toimintakulut eivät saa kasvaa ensi vuonna tämän vuoden tasosta.

Uutisten mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan kustannuspaineiden edellyttävän joidenkin palvelujen heikentämistä. Ympärivuorokautisten ambulanssien muuttaminen osavuorokautisiksi merkitsee merkittävää palvelutason heikennystä ja pahimmillaan vaarantaisi ihmishenkiä. Yksiköitä on jo vähennetty, nyt vähennyksiä aiotaan tehdä vielä lisää.

Valitettavasti sairaanhoitopiirissä asiaa katsotaan kovin vaihtoehdottomasti. Yksinkertainen keino olisi palata yksityisen toiminnan hyödyntämiseen. Yksityisen toiminnan ja kilpailun kautta olisi mahdollista tuottaa järjestämisvastuulliselle sairaanhoitopiirille toiminnan tehostamista, jolloin ehkä myös palvelutaso voitaisiin säilyttää nykyisellään.

On väärä ja liian yksinkertainen lähtökohta, jos säästöjä haetaan vain palvelun laatua heikentämällä, jos muitakin vaihtoehtoja olisi.

Jokainen eteläpohjalainen on ansainnut saada ambulanssin hätään joutuessaan ajoissa paikalle. On aika ajatella veroja maksavien asiakkaiden etua ja toteuttaa ensihoitopalveluiden tuottaminen tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, kilpailun kautta. Järjestämisvastuullisella toimijalla on siten vertailtavaa tietoa ja toimintaa kehittäviä kirittäjiä. Kilpailu takaa parhaat tulokset ja estää parhaiten kustannusten jatkuvan, hallitsemattoman nousun.

Ensihoidon kustannuspaineet on varoittava esimerkki parhaillaan käynnissä olevalle sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukselle.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät uskoo, että sosiaali- ja terveyspalvelualan haasteet ratkaistaan parhaiten eri tuottajien aidolla vertailtavuudella ja samoista lähtökohdista tapahtuvalla yhteistyöllä; vain tehokas julkisen sektori on ansainnut paikkansa yritysten ja kolmannen sektorin rinnalla.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät