-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kuittivalvontaa jälleen marraskuussa

Verohallinto, Poliisi ja Aluehallintoviranomainen jalkautuvat jälleen marraskuun aikana yrityksiin valvomaan kuitin tarjoamista.

Käynneillä kiinnitetään huomiota erityisesti kuitin tietosisältöön sekä ohjataan yrittäjiä kuitintarjoamislakiin liittyvissä kysymyksissä. Puuttuvista tai puutteellisista kuiteista voidaan määrätä 300 – 1000 euron laiminlyöntimaksu.

MAINOS

– Laki on ollut voimassa jo tämän vuoden alusta, joten toivomme kuittiasioiden olevan yrityksissä kunnossa. Viime kevään valvontakäynneillä havaittiin melko paljon puutteita kuittien tietosisällöissä.

– Kuiteista puuttuivat esimerkiksi yrityksen nimi, y-tunnus, yhteystiedot tai arvonlisäveron määrä. Joissakin yrityksissä maksukuitit tulostettiin pelkästään korttimaksupäätteestä, jonka tuloste ei sellaisenaan täyttänyt kuitille asettuja sisältövaatimuksia, kertoo ylitarkastaja Liisi Peltokorpi Verohallinnosta.
Elinkeinoharjoittajan on vuoden 2014 alusta alkaen pitänyt tarjota tavaran tai palvelun ostajalle kuitti, jos maksu suoritetaan käteisellä rahalla tai siihen rinnastettavalla maksutavalla.

Kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa annettu laki koskee kaikilla toimialoilla toimivia elinkeinoharjoittajia, joiden liikevaihto ylittää 8 500 euroa tilikaudella. Lakia ei kuitenkaan sovelleta yleishyödylliseen yhdistys- ja harrastustoimintaan eikä maa- ja metsätalouden harjoittajiin.

Lisäksi lain rajauksen ulkopuolelle jäävät esim. automaatista tapahtuva myynti, arpajaislainsäädännön mukainen toiminta sekä ulkotiloissa tapahtuva tori- ja markkinamyynti, johon ei liity alkoholijuomien vähittäismyyntiä tai anniskelua.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät