Omaishoitajien teemaviikolla yli 150 tapahtumaa

Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla 24.–30.11.2014 järjestetään yli 150 omaishoitoon liittyvää tilaisuutta eri puolilla Suomea. Lisäksi teemaviikolla alkaa haastekampanja, jossa kansanedustajia ja kansanedustajaehdokkaita kutsutaan tutustumaan omaishoitajien arkeen.

Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla Omaishoitajat ja läheiset -liiton paikallisyhdistykset järjestävät yhteistyökumppaneittensa kanssa eri puolilla Suomea kaikkiaan yli 150 tilaisuutta, mm. teemapäiviä, seminaareja, kirkkopyhiä, luentoja, virkistyspäiviä, vertaistukiryhmiä, keskustelutilaisuuksia, avoimia ovia ja toiminnan esittelyä.

Teemaviikon juhlatapahtumana järjestetään valtakunnallinen Oivalliset Ovet -seminaari Kuopiossa 27.11.2014. Viikon aloittaa 23.11.2014 omaishoitajien kirkkopyhä, jota vietetään seurakunnissa eri puolilla maata.

Viikon teemalla Pidämme puolta – pidämme huolta korostetaan niin omaishoitajien, paikallisyhdistysten kuin liitonkin jokapäiväistä työtä. Valtakunnallista omaishoitajien viikkoa ja kirkkopyhää vietetään tänä vuonna yhdettätoista kertaa.

Haastekampanjalla kutsutaan kansanedustajia tutustumaan omaishoitajien arkeen

Valtakunnallisella omaishoitajien viikolla käynnistyy Omaishoitajat ja läheiset -liiton ja paikallisyhdistysten haastekampanja, jossa kansanedustajia ja kansanedustajaehdokkaita kutsutaan tutustumaan omaishoitajien arkeen, joko omaishoitajien koteihin tai paikallisyhdistysten tilaisuuksiin.

Edustajat ja ehdokkaat voivat kirjoittaa kokemuksistaan kampanjablogiin liiton nettisivuille www.omaishoitajat.fi/haastekampanja. Kampanjan tavoitteena on saattaa omaishoitajien tarpeita ja odotuksia päättäjien tietoon.

Paikallisyhdistykset koordinoivat kansanedustajien ja ehdokkaiden kohtaamiset omaishoitajien kanssa. Kampanja-aika on 24.11.2014–23.3.2015. Kampanja päättyy Helsingissä 9.4.2015 järjestettävään tilaisuuteen Kuka muistaa omaishoitajaa vaalien jälkeen.

Järviseudulla tapahtuu

Valtakunnallista Omaishoitajien viikkoa vietetään myös Järviseudulla marraskuun lopussa. Viikko alkoi perinteiseen tapaan omaishoitajien kirkkopyhällä.

Tänä vuonna omaishoitajat kokoontuivat jumalanpalvelukseen Alajärven kirkkoon, jonka jälkeen juhla jatkui seurakuntatalolla. Päivän aikana julkistettiin Omaishoitajayhdistyksen valitsema vuoden omaishoitaja.

Tunnustus jaetaan vuosittain jollekin omaishoitajayhdistyksen toiminta-alueen kunnassa asuvavalle omaishoitajalle ja tänä vuonna palkinnon sai lappajärveläinen omaishoitaja Erkki Virtaniemi.

Omaishoitajaviikolla lähihoitaja-opiskelijat järjestävät hemmottelupäivän omaishoitajille ja hoidettaville Lappajärvellä toimipisteessään. Päivän aikana osallistujat pääsevät nauttimaan mm. kasvo- ja käsihoidoista, hieronnasta ja muusta mukavasta hemmottelusta. Alueen kirjastoissa on myös esillä omaishoidosta kertovaa kirjallisuutta omaishoitajayhdistyksen materiaalia.

Lisätietoa viikon tapahtumista saa omaishoitajayhdistyksestä p. 044 2991001.