Anne Nenonen vakuuttaa, että jokainen jolla on intoa, oppii tekemään käsitöitä. Yksinkertaisia ja nopeita ohjeita löytyy monenlaiseen tekemiseen ja Paapossa jaetaan vinkkejä kaikille kiinnostuneille!

Käsityöt koukuttavat – ja kuka tahansa oppii!

Käsityöinnostus on vallannut koko Suomen ja niin on käynyt myös Alajärvellä. Tuulta purjeisiin laittaa Anne Nenosen neljä vuotta sitten perustama käsityöputiikki Paapo, jonka kautta sadat uudet harrastajat ovat löytäneet tiensä käsitöiden maailmaan.

Anne kertoo, että vaikka hän onkin nykyisin käsityöihminen, niin hän ei ole ollut sitä aina. – Koulussa tein ne käsityöt mitä pitikin. Tykkäsin kyllä käsitöistä, mutta muistan tuskailleeni kantapään kanssa ihan samalla tavalla kuin muutkin.

Harrastus käsitöistä tuli silloin, kun Anne oli kotona lasten kanssa. Aluksi hän kiinnostui erilaisista paksuista materiaaleista ja matonkuteista, joista oli virkkaamalla helppo ja nopea saada valmista aikaiseksi, vaikka koukkukin olisi välillä kadonnut lasten matkaan.

– Innostuin nopeista materiaaleista sekä siitä kun huomasin, ettei ohjeita tarvitse niin pilkun tarkasti noudattaa vaan voi itse kokeilla. Oikeita ja vääriä ratkaisuja ei ole, vaan voi käyttää mielikuvitusta ja soveltaa, Anne sanoo.

– Oma kokemukseni kouluajoilta ei ollut käsitöistä se, että ”minä osaan”. Sen kokemuksen sain vasta myöhemmin, itsenäisten kokeilujen kautta!

Nykyisin Anne pääsee opastamaan asiakkaitaan etsimään tuota samaa kokemusta. Moni tulee Paapoon kertoen, ettei ole mikään käsityöihminen, mutta haluaa kokeilla. Aivan aloittelijaa Anne ohjaa aluksi yleensä virkkaamaan, koska itse pitää virkkaamisesta niin paljon.

Virkkaamalla paksuja lankoja saa helposti vaikkapa kauniita, oman kodin sisustukseen sopivia mattoja. Paperinarusta taas voi helposti kutoa liinoja ja kransseja.

– Usein käy niin, että kun asiakas tulee epävarmana liikkeeseen ja lähtee täältä ensimmäisten ohjeiden kanssa, on hän jo seuraavana aamuna odottamassa liikkeen aukeamista, koska tarvitsee lisää lankaa, Anne kertoo.

Käsityöt vievät mukanaan ja mikäpä on viedessä, koska tänä päivänä kenenkään ei tarvitse ihmetellä yksin miten jossakin kohtaa edetään. Netti on pullollaan ohjeita ja vinkkejä, esimerkiksi kirjoittamalla hakuun ”aina oikein neule”, saa opastusta videolta.

– Netissä ohjeita ja ideoita on pilvin pimein ja Facebookissa on ryhmiä eri käsityölajien harrastajille. Niihin kysymystä laittamalla saa nopeasti vastauksen, Anne neuvoo.

Kutominen ja virkkaaminen miellettiin ennen vanhempien rouvien harrastukseksi. Sitä se on edelleen, mutta lisäksi nyt käsitöitä tekevät ihan kaiken ikäiset ja etenkin nuoret ovat vahvasti harrastuksessa mukana.

Lue lisää käsitöistä ja Paapon toiminnasta torstain 15.1. lehdestä!

Tuula Jokiaho