Seurantaloille korjausavustuksia 1,7 miljoonaa euroa

Seurantaloja omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia 1,7 miljoonaa euroa. Korjausavustusten tarkoitus on parantaa talojen toimivuutta ja kuntoa. Puolet avustusta saavista taloista on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi.

Seurantalojen korjausavustuksista pääsee vuonna 2015 osalliseksi 189 yhdistystä. Avustusta saa 64,4 prosenttia hakijoista. Avustuksia suunnataan tänä vuonna aiempaa enemmän esteettömyyskorjauksiin ja haja-asutusalueilla sijaitsevien talojen jätevesiasioihin.

Suurin avustus on 40000 euroa, ja sen saa Kylmäkosken työväenyhdistys ry Pirkanmaalta peltikaton korjaamiseen. Viljolahden maa- ja kotitalousseura Pohjois-Savosta saa 39000 euroa piha-alueen kunnostamiseen.

Varsinaissuomalaisen Tarvasjoen nuorisoseuran suunnittelu- ja perusparannustyötä avustetaan 33000 eurolla. Keskimääräinen avustussumma on noin 9053 euroa seurantaloa kohti.

Alueeltamme korjausavustuksen saivat Evijärven Nuorisoseura ry 2500 euroa ja Kuortaneen Leppälän maamiesseura 8000 euroa.

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Korjausavustuksilla pyritään sekä parantamaan talojen toimivuutta että tukemaan niiden välttämättömiä korjauksia. Korjaustoiminnassa keskeistä on talojen kulttuurihistoriallisten ja arkkitehtonisesti arvokkaiden piirteiden vaaliminen. Avustuksen saamisen ehtona on, että talo on avoin kaikille käyttäjille.

Seurantaloasiain neuvottelukunta tekee avustusten jaosta esityksen, joka käsitellään Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa. Neuvottelukunnassa edustettuina ovat seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto.

Suomen Kotiseutuliitto on maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö ja kotiseututyön keskusjärjestö. Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä.

Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä.