-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Alajärveltä löytyy nyt tekijät katto- ja julkisivumaalauksille!

Kaksi alajärveläistä yrittäjää, Toni Pulkkisen Siivous- ja talonmiespalvelu sekä Keijo Paalijärven Keijon Työpalvelu ovat lyöneet hynttyyt yhteen yritysten yhteisten projektien muodossa ja tarjoavat nyt tulevalle kesäkaudelle kiinteistöjen katto- ja julkisivumaalauksia.

Toni Pulkkisella tulee kesäkuussa vuosi oman yrityksen perustamisesta. Täysitehoisesti yritystoiminta on käynnistynyt kuitenkin vasta loppuvuodesta ja tarjotut palvelut ovat olleet pääasiassa siivous- ja talonmiespalveluja. Työn ohessa hän suorittaa yrittäjän ammattitutkintoa oppisopimuksella Seinäjoella.

MAINOS

Keijon Työpalvelu on toiminut pari vuotta tarjoten vastaavia palveluja, lisättynä maatalouden palveluilla. Miehet ovat tunteneet toisensa jo pitkään ja keskusteluissa nousi esille se, että maalauspalveluja katto- ja julkisivu-urakoihin ei tarjoa oikein kukaan.

Yksin niiden tekeminen on hankalaa ja aikaaviepää, mikä nostaa kustannuksia koska telineet yms. on vuokrattava. Niinpä miehet totesivat, että yhdessä ehditään enemmän ja niinpä urakoita otetaan nyt vastaan yhdessä!

– Asiakkaat ovat kyselleet myös tapetointeja. Siihenkin meillä on nyt yhdessä mahdollisuus, kertoo Toni ja sanoo, että myös rakennustyömaiden siivoukset yms. kuuluvat palveluihin.

Valtaosin työtä tehdään yksityisten asiakkaiden luona, mutta myös yritysten siivous- ja talonmiespalveluja tarjotaan mielellään. Syksyllä työllisti paljon pensasaitojen leikkaukset ja talonmiespalvelulta saa talviaikaan ihan perinteistä pihojen avausta lumikolalla.

Molempien yritysten palvelut ovat kotitalousvähennys -kelpoisia ja etenkin isommat maalausurakat on hyvä toteuttaa aikana, jolloin mahdollisesti tarvittava lainarahakin on edullista.

Yritysten yhteystiedot löytyvät mm. näiden nettisivuilta ja vanhuspalveluohjaajan kautta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät