-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pohjanmaan järvet korkeammalla kuin yleensä maaliskuussa

Lumen määrä ja vesiarvo vaihtelee voimakkaasti Pohjanmaan eri alueilla. Pohjanmaan maakunnassa on selvästi vähemmän lunta kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta.

Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sisäosissa on lähes normaaliluminen talvi. Koska lunta on pääosin normaalia vähemmän, ei säännöstelyjen järvien ja tekojärvien pintoja tänä keväänä lasketa niin alas kuin tavallisesti.

MAINOS

Järvet ovat nyt maaliskuun puolivälissä pääosin korkeammalla kuin yleensä tähän aikaan. Poikkeuksena on Kyrkösjärven tekojärvi, joka on ollut runsaan metrin alempana kuin normaalisti, sillä Seinäjoen kaupunki kunnostaa rantoja tulevan asuntomessualueen edustalla.

Lappajärvi on viime syksyn sateiden vuoksi yli 50 cm ajankohdan normaalia tasoa korkeammalla.  Järven pintaa pyritään laskemaan juoksuttamalla Välijokeen 24 m3/s. Lappajärven ennustetaan loppukeväästä nousevan selvästi viimekeväistä korkeammalle.

Kuortaneenjärvi on 80 cm korkeammalla kuin yleensä tähän aikaan. Kuortaneenjärveä säännöstelevän Talinkalman padosta juoksutus on täysillä. Patoluukut on poistettu paikoiltaan noin kuukaudeksi luukkujen kunnostustöitä varten.

Kalajärven tekojärveä on tarkoitus tänä keväänä ja kesänä säännöstellä tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Järveä pyritään pitämään alhaalla huhtikuun loppupuolelle asti, jolloin Seinäjoen Energia lopettaa kaiken juoksutuksen voimalaitoksen kautta ja aloittaa laitoksen kunnostuksen.

Kunnostustöiden on tarkoitus kestää syksyyn asti. Voimalaitoksen kunnostuksen aikana ELY-keskus sulkee Kalajärveen tulevan täyttökanavan ja rakentaa siihen patoturvallisuutta parantavan sulkuluukun.

Pohjanmaan jokien viimeviikkoinen tulvahuippu on ohitettu. Jokien vedenkorkeudet ja virtaamat ovat palaamassa kohti ajankohdan keskimääräistä tasoa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät