-5.9 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Hiljattain Suomeen palannut Tilla Ketonen kehottaa jokaista elämään unelmiaan todeksi

Tilla Ketonen on 20-vuotias alajärveläinen nuori nainen, joka on ymmärtänyt että unelmien eteen kannattaa tehdä töitä tai ne eivät tule koskaan toteutumaan. Tillalle matkustaminen on aina ollut lähellä sydäntä ja useat Euroopan maat ovat käyneet tutuksi. Nuorukainen tutustui ensimmäisen kerran au pairina työskentelemiseen Itävallassa vuonna 2012. Hänelle järjestyi perhe, joka otti hänet lämpimästi vastaan ja jonka kanssa hän pitää edelleen tiiviisti yhteyttä.

Kauan ei matkalainen Itävallasta palattuaan viihtynyt Suomessa. Kaukokaipuu veti maailmalle, tällä kertaa Arabiemiraatteihin. Dubai on kaupunkina aina kiehtonut Tillaa, nimittäin siinä saa nauttia molemmista, sekä ranta –että kaupunkielämästä. Kaupungista ei näkeminen lopu, sillä siellä sijaitsee muun muassa Burj Khalifa, eli maailman korkein rakennus. Muutenkin pilviä hipovat rakennukset ovat jotain, mitä ei pysty kuvittelemaan ennen kuin ne itse näkee.

MAINOS
Tilla uusien ystäviensä kanssa Dubaissa.
Tilla uusien ystäviensä kanssa Dubaissa.

Lapsien kanssa työskentely on ollut Tillalle luontevaa ja positiivisten au pair-kokemusten jälkeen hän päätti jatkaa samaa työtä. Arkeen kuului lasten kanssa touhuamista, läksyjen kanssa avustamista ja kotitöiden tekoa. Vapaa-aikaansa Tilla vietti muihin suomalaisiin au pair-tyttöihin tutustuen ja nähtävyyksien kiertelyyn heidän kanssaan. Tulipa myös hurjapäänä hypättyä laskuvarjohyppy aivan suurkaupungin yllä.

Laskuvarjohyppy Dubain yllä 4 kilometrin korkeudesta.
Laskuvarjohyppy Dubain yllä 4 kilometrin korkeudesta.

Asuminen kaukana omasta perheestä opetti Tillalle oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa. – Elämänasenteeni on, että kaikesta selviää ja asioilla on tapana järjestyä. Onnistuminen vaikeissa tilanteissa toi enemmän uskoa itseeni, kertoo Tilla. – Englannin kielen taitoni parantui huomattavasti! Olen sitä mieltä, että parhaiten kieltä oppiikin vain puhumalla.

Matkalta mukaan tarttui kielitaidon lisäksi roima annos itsevarmuutta ja rohkeutta.
Matkalta mukaan tarttui kielitaidon lisäksi roima annos itsevarmuutta ja rohkeutta.

Osa sydäntä tuntui kuuluvan kaupunkiin, sillä Tilla ei ollut vielä puolen vuoden pestin jälkeen valmis palaamaan Suomeen. Hän laittoi aktiivisesti työhakemuksia eteenpäin ja pian hänet kutsuttiin haastatteluun suuren vaateketjun Zaran myymälään. Hän sai halutun miestenvaateosastosta vastaavan myyjän paikan yli 700 merkkiliikettä sisältävästä Mall of the Emirates-nimisestä ostoskeskuksesta.

Asunto löytyi nopeasti ja pian työntekijän arki muuttui Tillan mukaan hyvin kiireiseksi. –Kaikista maailman Zara-myymälöistä meidän Zaramme oli eniten myydyin. Paikan pitäminen ykkösenä toi paljon painetta managereille ja sitä kautta meille myyjille.

Työntunteja mahtui viikkoon 48 ja töitä oli kuusi päivää viikossa. -8 tunnin työpäivä tarkoitti sitä että olin matkoineen poissa kotoa vähintään 10 tuntia päivässä, muistelee Tilla. -Onneksi minulla oli hyvä tuki ympärilläni, eikä tarvinnut jäädä missään vaiheessa yksin. Vaikka joskus iltaisin tunteet purkautuivat väsymyksenä, töissä kuitenkin virtaa piisasi. Meillä oli mahtava työporukka! Päivääkään en kokemuksesta vaihtaisi pois.

Vapaapäivinä ei tarvinnut kahta kertaa miettiä missä kuluttaa aikaansa – tie vei lähes aina rannalle rentoutumaan. Ihmisten ystävällisyys ja eri kansallisuuksien kirjo oli Tillan mielestä yksiä hienoimpia asioita Dubaissa.

Vapaapäivinä aivojen nollaus tapahtui lähes aina rannalla. Eksoottinen ympäristö ja kulttuuri kiehtoivat Tillaa.
Vapaapäivinä aivojen nollaus tapahtui lähes aina rannalla. Eksoottinen ympäristö ja kulttuuri kiehtoivat Tillaa.

Tilla teki töitä Zarassa vuoden verran ja palasi Suomeen vasta kuukausi sitten. –Kaipuu on jo takaisin ja varmasti sinne vielä palaan, ainakin lomille. Vielä en ole hyvästejä tärkeille ihmisille siellä jättänyt. Nyt täytyy vain laittaa opiskelu etusijalle, sanoo Tilla. – Mielenkiinnolla odotan miltä Dubai näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä. Tällä hetkellä siellä työstetään kanaalia, josta tulee varmasti upean näköinen!

Roosa Linnanmäki

Kaikki artikkelissa käytetyt kuvat ovat Tillan reissualbumin sisältöä.

Dubai on moderni keidas keskellä erämaata. Siinä yhdistyvät sopivasti sekä kaupunki -että rantaelämä.
Dubai on moderni keidas keskellä erämaata. Siinä yhdistyvät sopivasti sekä kaupunki -että rantaelämä.
Ympärivuotinen kesä oli enemmän kuin mieleen auringosta pitävälle Tillalle.
Ympärivuotinen kesä oli enemmän kuin mieleen auringosta pitävälle Tillalle.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät