Hannu Oksan ottama ilmakuva Kivitipun rannasta kraatterijärvelle päin.

Kraatterijärveen Ihmeet esittäytyy – uutta viehätystä ja vetovoimaa Järviseudulle

Noin 77 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Lappajärven alueelle iskeytyi neljän sadan metrin halkaisijaltaan ollut meteori 28 000 kilometrin tuntivauhdilla. Lappajärven kraatterin synnyttänyt meteori tuhoutui räjähdyksessä. Pääosin se sekoittui sulaneeseen kallioperään.

Nyt näkyvän kraatterin läpimitta on 35 kilometriä ja se on antanut koko seudulle oman luonteensa. Lappajärvi on yksi maailman suurimmista kraatterijärvistä. Läheltä on vaikea huomata, miten uniikissa ja arvokkaassa ympäristössä saamme elää. Hotelli Kivitipun toimitusjohtaja Henry Paasikiven luotsaamana alueen yrittäjät ja kunnat toteuttivat alueellisen matkailubrändin, joka yhdisti kunnat järven ympärillä.

Syyskuussa syntyi Kraatterijärven toimijat Ry. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 21 jäsentä ja jokainen jäsen antaa omalla osaamisellaan panoksensa yhdistykseen. Suurin osa mukana olevista jäsenistä työskentelee matkailualalla.

Lokakuussa otettiin vastaan kunnianhimoiselta kuulostava brändi nimeltä Kraatterijärven ihmeet. Kivitipun markkinointipäällikkö ja yhdistyksen varapuheenjohtaja Elina Järvinen kertoi uudesta brändistä matkailualan yrityksille suunnatussa verkostoitumisillassa 12.3.

Kraatterijärven toimijoiden varapuheenjohtaja Elina Järvinen kertoo uudesta brändistä, joka herättelee muistamaan Lappajärven ainutlaatuisen syntyhistorian ja tuo vetovoimaa alueellemme.
Kraatterijärven toimijoiden varapuheenjohtaja Elina Järvinen kertoo uudesta brändistä, joka herättelee muistamaan Lappajärven ainutlaatuisen syntyhistorian ja tuo vetovoimaa alueellemme.

-Mitä siis tarkoittaa Kraatterijärven ihmeet? Elina kysyy tarinaansa pohjustavan kysymyksen. Hän kertoo, että suurin ihme on itse Kraatterijärvi ja pienet ihmeet muodostuvat kolmesta kunnasta ja sen yrittäjistä ja eri toimijoista sen ympärillä.

-Haluamme luoda vahvan mielikuvallisen alueen Suomeen ja rakentaa kansainvälisen ilmiön käyttäen kiintopisteenä Lappajärven ainutlaatuista tarinaa ja vetovoimaa.

-Tarkoituksena on markkinoida koko seutua, yrityksiä, tuotteita ja palveluita. Näin houkuttelemme alueellemme uusia yrityksiä, asukkaita ja matkailijoita Suomesta ja ulkomailta.

Kraatterijärven toimijoilla on nyt välineet viestintään. Elina kertoo, että asiaa on viety vauhdikkaasti eteenpäin ja yhdistyksen toiminnan muotoutuminen on käynnissä. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on aloitettu konkreettisesti ja yksi tiivis yhteistyökumppani on Sport Center Lakis.

Pelkkä talviurheilupaikka Sport Center Lakis ei ole. Esimerkkinä viime vuoden lokakuussa ampumaradan yhteyteen valmistunut 1,6 kilometrin pituinen rullahiihtorata, joka luo mahdollisuudet ympärivuotiseen hiihtoharrastamiseen. Myös maastopyöräilyyn on merkitty reitti.

Mökkikylän laajentaminen, ravintolat ja Lakiksen laskettelurinne ovat kaikki toisiaan tukevia palveluita, joilla saadaan matkailijat houkuteltua alueelle. Kraatterijärven ympärillä sijaitsevat kunnat tarjoavat kukin hienon erikoisliikkeiden annin, joita kierrellessä kuluu mukavasti päivä jos toinenkin.

Viivi Korkiatupa-Savola on juuri astunut myyntipäällikön virkaan Kivitipussa ja lupaa yhdessä Reino Rauhalan kanssa, että Sport Center Lakis jatkaa yhteistyötä Kraatterijärven toimijoiden kanssa myös tulevaisuudessa.

Arja Kortesluoma toimii maakunnassamme matkailukoordinaattorina ja otti osaa verkostoitumisiltaan. Hän kertoi, että nykyisessä maakuntamatkailun strategiassa on nostettu seitsemän vahvaa keskittymää esille, joihin myös Lappajärvi kuuluu. Hän toteaa, että se tulee seuraavan päivityksen myötä luultavasti muuttumaan Kraatterijärven alueeksi.

– Rajoilla ei ole merkitystä, vaan sillä, miten yhteistyö kuntien välillä toimii ja minkälainen on alueen palveluiden kokonaismäärä, tiivistää Arja.

Muutaman viikon takainen kuva yhden maailman suurimman kraatterijärven, Lappajärven jäältä. Kuva: Viivi Korkeatupa-Savola
Muutaman viikon takainen kuva yhden maailman suurimman kraatterijärven jäältä. Kuva: Viivi Korkeatupa-Savola

Roosa Linnanmäki