Viisi kansanedustajaehdokasta vastaili oppilaiden tekemiin kysymyksiin Soinissa.

Vaalipaneeli Soinin yhtenäiskoululla

Soinin yhtenäiskoululla eletään ajan hengessä mukana. Eduskuntavaalien alla nuorten yhteiskunnallista aktiivisuutta pyritään nostamalla monilla tavoin.
Jo useamman kerran koululla on äänestetty harjoitusmielellä eduskuntavaalien alla. Puolueitten edustajia on saapunut kertomaan oppilaille mielipiteitä oppilaiden tekemiin kysymyksiin.

Yhtenäiskoulun 5-9 -luokkien oppilaat tekivät ehdokkaille etukäteen kysymyksiä, joita oppilaskunnan edustajat esittivät panelisteille. Kysymykset liittyivät koulutukseen ja hyvinvointiin, uudistuksiin, ulkopolitiikkaan, terrorismiin ja Suomen taloustilanteeseen.

Oppilaita kiinnostivat koulujen lakkauttamiseen liittyvät mielipiteet ja sivukylien tulevaisuus sekä nuorten työttömyystilanne.

Soinin paneelissa olivat mukana Tanja Ylä-Pöntinen (KD), Jorma Mäkiranta (SDP), Reijo Hongisto (PS), Mikko Savola ja Anne Niemi (Kesk.)

Nuorisovaalit järjestetään koululla kaikkien vaalipiirin ehdokkaiden joukosta. Nuorisovaaleissa äänestään samoja ehdokkaita kuin oikeissakin vaaleissa ja vaalipiirikohtainen vaalitulos lasketaan D´Hondtin menetelmällä.

Nuorisovaalit järjestää koulujen kanssa yhteistyössä Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, joka on sitoutumaton nuorisoalan kattojärjestö, joka ajaa nuorten asioita. Allianssi ei julkaise yksittäisen koulun vaalituloksia. Näin vaalisalaisuus säilyy myös pienemmissä kouluissa. Koulu voi itse julkistaa paikallisesti oman äänestystuloksensa niin halutessaan.

Rami Puro