Lehtimäellä konsertoidaan Kärjen, Virran ja Rautavaaran tunnelmissa

Lehtimäen Nuorisoseuralla järjestetään tulevana sunnuntaina 12.4. kello 15 alkaen konsertti, jonka nimenä on ”Voi yksi päivä olla 100 vuotta; Kärki – Virta – Rautavaara 100-vuotisjuhlakonsertti”.

Kyseessä on samalla kokoonpanolla toteutettuna jo kolmas kevätkonsertti. Konserttien solisteissa sekä soittajissa on ollut konserttikohtaisesti pieniä eroja, mutta pääasiassa järjestelyissä mukana oleva ydinryhmä on pysynyt samana.

MAINOS

Tässä konsertissa kuullaan konsertin nimen mukaan Kärjen sävelmiä, jotka on tehnyt kaikelle kansalle tutuiksi joko Virta tai Rautavaara.

Konsertin tekijät ovat bändi ”Juhlaorkesteri erikoisyksikkö”, jossa soittavat Jaakko Kärki, Hannu Yli-Hynnilä, Kari Viemerö, Heikki Jokiaho ja Erkki Valkeus sekä solistit Kaarina Tikkamäki, Anne Kärki, Tanja Vuorela, Joonas Erkkilä, Jari Mäenpää ja Heikki Keisanen. Tämä ryhmä on vastannut konsertin musiikillisesta kasaamisesta.

Taustavaikuttajana ja tapahtuman virallisena järjestävänä tahona toimivat Lehtimäen Leijonat.

Ohjelmistossa on luvassa jokaiselle jotakin. Ikivihreitä sävelmiä sekä myös monelle uusia, tuntemattomampia sävelmiä. Konsertissa on kaksi settiä ja niiden välillä on avoinna väliaikakahvio.

Tuula Jokiaho

Exit mobile version