1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lapuan kristillisen opiston kuoro Alajärvelle

Alajärven kirkossa on luvassa Siionin virsi-ilta keskiviikkona 15.4. kello 19. Tilaisuus on yksi Alajärven seurakunnan tänä vuonna toteuttaman teeman ”Kirkko soi” -tapahtumista. Illassa kuullaan Lapuan kristillisen opiston kuoroa Mirjami Mäntymaan johdolla.

Lapuan kristillisen opiston kuoro perustettiin vuonna 2000. Kuoroa on sen perustamisesta alkaen kesään 2014 saakka johtanut dir.mus. Arvi Lemponen. Syksyllä 2014 kuoron johtajana aloitti Mirjami Mäntymaa.

MAINOS

Kuorossa laulaa noin 35 laulajaa ja kuoro harjoittelee Lapuan kristillisellä opistolla viikoittain. Kuoro osallistuu aktiivisesti opiston, Herättäjä-yhdistyksen ja Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tapahtumiin ja vierailee myös muissa seurakunnissa.

Kuoron ohjelmiston runkona ovat Siionin virret ja niistä tehdyt sovitukset, mutta kuoro laulaa myös muuta hengellistä kuoromusiikkia. Viime syksynä kuoro osallistui Lapuan kristillisen opiston 100-vuotisjuhlallisuuksiin omalla konsertilla, ja tänä keväänä kuoro valmistelee kevätkonserttia Lapuan tuomiokirkkoon.

Mirjami Mäntymaa (s.1965) on syntynyt ja käynyt koulunsa Alajärvellä. Hän on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja toimii lastenpsykiatrian ylilääkärinä Seinäjoen keskussairaalassa.

Hän on harrastanut ja opiskellut musiikkia, mm. pianonsoittoa ja yksinlaulua. Hän on myös säveltänyt ja sovittanut kuoromusiikkia. Pitkä kokemus kuorolaulajana sekä kuorojen stemmaharjoittajana sekä kuoronjohdon opiskelu puolison kanttori Pekka Mäntymaan opetuksessa ovat valmentaneet häntä myös kuoronjohtajaksi.

Illassa yhteisesti laulettavien virsien sanat jaetaan kirkossa. Vapaaehtoinen kolehti kerätään Heränneen kansan lähetysrahaston kautta Suomen Lähetysseuran työhön. Tilaisuuden jälkeen on kahvitarjoilu seurakuntatalolla.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät