-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Tokion miljoonakaupungista Alajärvelle pääsiäisen viettoon

Alajärven lukiossa yhteistyökumppaniksi on valittu Japani, joka tarkoittaa tiivistä yhteistyötä aasialaisen lukion kanssa. Alajärven lukion opiskelija Kaisa Haapaniemi on viettänyt lähes koko lukuvuoden Japanissa, joten jo nyt hankkeesta on saatu onnistuneita ja rohkaisevia tuloksia. Vastavierailulla Alajärvellä oli viime viikkoon asti kolme aasialaista opiskelijaa keräämässä kokemuksia.

Suuri ansio projektin käynnistämisestä kuuluu eläkkeelle jääneelle Erkki Åkermanille. Myös lukiossa kansainvälisyystyöryhmässä puheenjohtajana ollut Janne Visto yhdessä Vuokko Laasalan ja Päivi Höykinpuron kanssa ovat asiaa koordinoineet.

MAINOS

-FJCE (Finland Japan Culture and Education Association) on aina perustanut toimintansa keskinäiselle luottamukselle ja sen varaan rakennetulle yhteistyölle. Alajärven sivistystoimi ja erityisesti lukio ymmärsivät tämän toimintatavan heti alkujaan ja se on koettu erittäin hedelmälliseksi. Vaikka kielimuuri Japanin ja Suomen välillä on näennäisesti korkea, voidaan se ylittää tai peräti romuttaa monellakin tapaa, kertoo Suomen Japanin Instituutin johtajana useita vuosia työskennellyt Heikki Mäkipää.

Japanin kielen opiskelun aloittaminen vaatisi rohkeutta aloittaa Alajärven lukiossa, mutta Heikin mukaan se edesauttaisi yhteistyön kehittymistä. Uuteen opetussuunnitelmaan se olisi mahdollista lisätä ensi vuonna. Siitä päättävät Alajärven lukio ja sen japanilainen partneri Jiyu Gakuen.

Mao Tezuka, Ayaka Masuda ja Ayano Sakurai tulivat Alajärvelle pitkän matkan takaa Tokiosta. He sanoivat, että heidän kotikaupungissaan tilaa normaaliin elämiseen ei ole läheskään yhtä paljon kuin täällä eli asunnot ovat todella paljon pienempiä. Yllätyksenä tytöille tuli se, että lähes jokaisessa suomalaisessa kodissa on sauna. Saunominen olikin yksi asia, mitä he ehdottomasti halusivat suomeen tullessaan koittaa.

Pääsiäistä Japanissa ei erityisesti juhlita, joten sen viettäminen Suomessa oli heille hyvin eksoottista. Tytöt majoittuivat isäntäperheissä Alajärvellä, joten he pääsivät kotoisista tunnelmista käsin seuraamaan suomalaista pääsiäisen viettoa.

Tytöt kertoivat, että kulttuurimme on tehnyt heihin syvän vaikutuksen ja he uskovat palaavansa takaisin jonain kesänä, jolloin he pääsisivät näkemään Suomen valoisat kesäyöt. Alajärvellä ihmiset ottivat heidät erittäin hyvin vastaan ja opiskelu sujui yllättävän mutkattomasti.

Roosa Linnanmäki

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät