-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Lehtimäen kotiseutumuseolle 5500 euron avustus Museovirastolta

Museovirasto on jakanut museoiden harkinnanvaraiset valtionavustukset vuodelle 2015. Avustusta myönnettiin 132 museolle yhteensä 599350 euroa. Keskimääräinen avustussumma oli 4541 euroa.

Valtaosa avustuksista käytetään museoiden kokoelmien luettelointiin ja hoitoon, museorakennusten kunnostus- ja korjaustoimiin sekä näyttelytoimintaan.

MAINOS

Harkinnanvaraisia valtionavustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa ja jotka eivät kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin.

Harkinnanvaraisten avustusten tavoitteena on museoiden kokoelmien ja rakennusten säilyminen, kokoelmien hyvä hallinta sekä tiedon välittäminen museoiden kokoelmista ja paikallisesta perinteestä. Avustusta myönnetään myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen.

Avustuksen hakijoita oli 190 ja haettu summa oli yhteensä 1644473 euroa.
Alueeltamme vain yksi museo oli avustuksen saajien joukossa, Lehtimäki-seura ry:n ylläpitämä Lehtimäen kotiseutumuseo sai 5500 euron avustuksen museokokoelmien inventointiin.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät