-9.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kyyjärvellä puhaltaa vahva talkoohenki

Kyyjärvellä on virinnyt vahva yhdessä tekemisen meininki, joka näyttäytyy erityisesti keväisin kuntalaisten yhteisinä siivoustalkoina. Maanantai-iltana talven jäljet korjattiin isolla porukalla pois kuntakeskuksessa sijaitsevasta Kotikylä-puistosta.

Samainen puisto on kymmenkunta vuotta sitten perustetun Kaunis Kyyjärvi ry:n aktiivisten toimijoiden aikaansaannos kuntalaisten iloksi. Toiminta itse yhdistyksessä on muutaman vuoden viettänyt hiljaiseloa, mutta tänä keväänä sen purjeisiin puhallettiin uusia tuulia.

MAINOS

Jäänlähtöveikkauksella kerättiin mukavasti varoja, ja aktivoitunut toiminta on muutenkin kuntalaisten taholta otettu positiivisesti vastaan. Puistotalkoiden runsas osanottajajoukko on siitä vahva osoitus.

Kaunis Kyyjärvi ry:n uusi puheenjohtaja Jari-Pekka Uusisalo oli tyytyväinen talkooväen määrään ja työn tulokseen. – On hienoa, että väki lähtee liikkeelle kun kutsu käy, hän toteaa. – Erityisen iloinen olemme yhdistyksessä siitä, että vastuullisuus ympäristön siisteydestä näyttää olevan kyyjärvisten yhteinen asia, jatkaa Uusisalo.

Nyt siivottiin puisto ja viikon päästä maanantaina 11.5. on kunnan tienvarsien ja kuntataajaman vuoro. – Haravointi käynnistyy kello 17. Ahkeraa talkooväkeä toivotaan eripuolille kuntaa, jotta siivous ulottuu mahdollisimman laajalle alueelle, informoi Uusisalo. – Pankki tarjoaa makkarat ja Kylätuvan naiset kahvit, niin johan se passaa talkoilla.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät