Hallitusti hallitusta

Mainos[adrotate banner="3"]

Maamme hallitusta tunnutaan nyt kasaavan hallitusti ja hyvällä vauhdilla. Kolmen suurimman puolueen yhteistyö noudattaa varsin tarkkaan äänestäjien tahtoa, onhan hallitukseen nyt menossa ne puolueet, jotka kansa äänesti suosituimmiksi.

Lähiviikot näyttävät, saako Sipilä hallituksen kasaan niin nopealla aikataululla, mitä nyt on kaavailtu. Toivottavasti saa, sillä maa tarvitsee päättäjät ja työhön olisi syytä päästä käsiksi ripeästi.

MAINOS

Kun hallitus on koottu ja työ alkaa, onkin edessä mielenkiintoiset ajat. Säästöjä ja leikkauksia tarvitaan, mutta mihin ne tulevat kipeimmin kirpaisemaan, nähdään lopullisesti lähivuosien aikana.

Päättäjien tehtävä ei olekaan helppo. Hyvää ei ole jaettavaksi oikeastaan mihinkään suuntaan, mutta sen sijaan säästöä, kiristystä ja etuuksien jäädyttämistä sekä leikkauksia on aivan varmasti tulossa.

Maamme hallitukselta ja eduskunnalta tarvitaankin nyt suurta viisautta ja sydäntä, jotta kaiken säästöpaineen ja leikkausten keskellä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteet eivät liiaksi natisisi liitoksissaan ja heidän elämänsä, jotka itse eivät voi itseään auttaa, olisi edelleenkin turvattu.

Yhteistyöhalua ja ymmärrystä tullaan taatusti lähitulevaisuudessa ja -vuosina vaatimaan myös kaikilta muiltakin, kuin hallituspuolueiden edustajilta. Suomilaivan suunnanmuutos tapahtuu vain yhteisymmärryksellä, samaan suuntaan katsoen ja tarpeettomia irtiottoja välttäen.

Toivotaan siis parasta ensin hallitusneuvottelujen sujuvuudelle ja sen jälkeen yhteisen suunnan löytämiselle koko yhteiskunnassa.

Edellinen artikkeliLehtimäeltä noussut Punainen Lanka-yhtye on nyt PULA
Seuraava artikkeliPihan suunnittelu- ja istutuspäivä Kurejoen Puutarhalla