Järjestä juhlat kotona Maa- ja kotitalousnaisten neuvoilla

Mainos[adrotate banner="3"]

Monissa perheissä juhlitaan pian valmistuneita ja ripille päässeitä. Hyvin suunnitellut juhlat ovat jo puoliksi tehdyt. Nappaa tästä Maa- ja kotitalousnaisten vinkit vaivattomiin kotijuhliin!

Ruoka on usein tärkein osa juhlia. Tarjottaviin vaikuttaa tietysti juhlan luonne, kodin puitteet ja kutsuttavien vieraiden määrä. Valmistujaispäivinä, kun vieraat usein saapuvat paikalle eri aikaan, on nouto- tai kahvipöytä kätevin ratkaisu.

MAINOS

– Ruokalistan suunnittelu kannattaa tehdä ajoissa, jotta tarvittavia raaka-aineita ja tarjottavia, kuten pakasteita tai muuten pitkään säilyviä elintarvikkeita voi hankkia pikkuhiljaa, opastaa Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Satu Nokkonen.

Kätevät raaka-pakasteleivonnaiset helpottavat valmisteluja. Mikäli tarjottavat tehdään itse, kannattaa ne valita niin, että varsinaiselle juhlapäivälle jää mahdollisimman vähän valmisteltavaa, lähinnä esille laittoa ja koristelua. Leivonnaisia voi tehdä myös itse pakkaseen etukäteen

Villiyrttejä valmistujaispöytiin

On upeaa, kun juhlien järjestät huomioivat sesongin tarjoilussa:

– Esimerkiksi kesällä kannattaa tarjota marja- ja raparperiherkkuja sekä uusia perunoita! Alkukesän villiyrtit tuovat tarjoiluun raikkaan tuulahduksen ja pirteyttä koristeluun, Satu Nokkonen vinkkaa.

Myös pakastimen kätköt kannattaa hyödyntää juhlien järjestelyssä.

– Isolla hirvenpaistilla ruokkii suurenkin joukon. Syksyllä lähimetsästä poimitut sienet voivat päätyä paistin kastikkeeseen ja marjat kakun täytteeksi, Satu Nokkonen neuvoo.

Varmista nämä ennen juhlia
•Löytyykö kotoa riittävästi astioita, ottimia ja tarpeeksi suuri kahvinkeitin? Vuokraa tai lainaa tarvittaessa. Esimerkiksi monilla Maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistyksillä on vuokrattavia astiastoja.
•Riittääkö kodin kylmäsäilytystila? Järjestä jääkaappi mahdollisimman tyhjäksi ennen juhlia. Vie kakkuja tarvittaessa naapuriin tai hanki muutamia styroksinen kylmälaukku ja riittävästi kylmävaraajia.
•Mikäli tarjoat lämpimiä ruokia, huolehdi, että myös niiden säilyttäminen lämpimänä onnistuu.
•Huomioi myös erityisruokavaliot. Isoissa juhlissa on syytä varautua siihen, että kasvissyöjille, keliaakikoille ja laktoosi-intoleranteille löytyy noutopöydästä jotain syötävää. Erityisruokavalioita voi tiedustella kutsuvierailta myös etukäteen.
•Alkumalja kuuluu moniin juhliin. Kuohuviini on perinteinen vaihtoehto, mutta nykyään on saatavilla myös upeita kotimaisia, alkoholittomia kuohujuomia. Alkoholiton vaihtoehto täytyy joka tapauksessa olla aina tarjolla.
•Hanki juhlapäivälle apuvoimia, jotta ehdit myös itse nauttia juhlista ja keskustella vieraiden kanssa.

Menuehdotuksia kevään juhliin

Perinteinen kahvipöytä
•Kanatäytteiset kolmioleivät (resepti alla)
•Palttoonnapit savuporotäytteellä (resepti alla)
•Ruukkujuusto ja suolakeksilajitelma (resepti alla)
•Voileipäkakku, esimerkiksi kinkusta tai lohesta
•Mansikkakakku (resepti alla) tai muu täytekakku
•Pikkuleipiä
•Haluttaessasi voit tarjota myös jotain muuta pientä makeaa. Pakkaseen voi valmistaa hyvissä ajoin esimerkiksi pieniä pullia, muffineja tai mokkapaloja.
•Kahvi ja tee

Ruokaisampi noutopöytä
•Silliä
•Kalaa, esimerkiksi graavilohta tai -siikaa
•Kaksi ruokaisaa salaattia esimerkiksi savulohisalaatti ja juusto-pastasalaatti
•Kevyt vihersalaatti
•Uudet perunat
•Paisti, possupata tai muu uunissa valmistettava liharuoka
•Lämpimiä kasviksia
•Leipäjuustoa tai kotijuustoa, hilloa
•Täytekakku
•Pikkuleipiä
•Kahvi ja tee

Ruokaohjeet
Ruokaohjeet: Satu Nokkonen

Kanatäytteiset kolmioleivät

Kolmioleivät, kuva Maa- ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen
Kolmioleivät, kuva Maa- ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen

16 viipaletta moniviljapaahtoleipää

Täyte

200 g kypsää broileria
50 g (1/2 kpl) avokadoa
35 g (1/4 kpl) punasipulia
100 g (1 kpl) päärynää
250 g ranskankermaa
30 g (4 kpl) kuivattua aprikoosia
1 valkosipulinkynttä
40 g (1½ rkl) mangochutneytä
3/4 tl suolaa
1/2 tl currya
mustapippuria
1.Paloittele broileri, avokado, punasipuli, päärynä sekä aprikoosit pieneksi hakkelukseksi. Lisää muut aineet ja mausta.
2.Levitä täytettä paahtoleipäviipaleiden väliin ja anna leipien kostua seuraavaan päivään kevyen painon alla.
3.Leikkaa paahtoleipä 2–4 osaan riippuen siitä, minkä kokoisia kolmioleipiä haluat tehdä.

Ruukkujuusto

Ruukkujuusto, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen.
Ruukkujuusto, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen.

15–20 annosta

150 g voita
250 g rahkaa
200 g juustoraastetta (esim. Turunmaa )
100 g sinihomejuustoa (esim. Aura )
1–2 valkosipulin kynttä
½ tl mustapippuria
1 dl persiljaa
1.Sekoita monitoimikoneella tai sähkövatkaimella pehmeän voin joukkoon rahka ja raastetut juustot sekä mausteet.
2.Tarjoile leivän tai suolakeksien kanssa.

Savuporotäytteiset palttoonnapit

Palttoonapit, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen
Palttoonapit, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen

30–40 kpl Väinämöisen palttoonnappeja

Täyte

240 g smetanaa
150 g savuporoa
200 g pippurituorejuustoa

Koristeeksi

hienonnettua persiljaa
keltaista paprikaa
tuoretta kurkkua
1.Hienonna savuporo tehosekoittimella. Vaahdota smetana, lisää joukkoon tuorejuusto ja hienonnettu poro.
2.Pursota täyte palttoonnapeille ja koristele hienonnetulla persiljalla ja pienellä paprikan palalla tai kurkulla.

Vinkki: Vastaavan täytteen voi tehdä myös kylmäsavukirjolohesta. Silloin pippurituorejuuston voi vaihtaa vaikkapa ruohosipulituorejuustoksi.

Mansikkatäytekakku

Mansikkakakku, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen
Mansikkakakku, kuva: Maa-ja kotitalousnaiset / TimoViljakainen

Pohja
4 kananmunaa
2 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Raparperihilloke
250 g raparperin paloja kuorittuna (nuoria raparpereja ei tarvitse kuoria, vain päät otetaan pois)
100 g hillo/marmeladisokeria

Täyte
200–300 g raparperihilloketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl mansikan paloja

Kostutus
vaalea mehu tai alkoholiton päärynäsiideri

Päälle
tuoreita mansikoita

Kiille
1½ dl vettä
vajaa ⅔ dl hyytelösokeria

Reunapursotus
5 dl vispikermaa
1.Vaahdota munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, siivilöi jauhoseos vaahtoon ja sekoita varovasti tasaiseksi.
2.Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2,5 litran vuokaan ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
3.Valmista raparperihilloke keittämällä raparpereja ja hillosokeria. Kun keität hilloketta nuorista alkukesän raparpereista, niin saat ihanan vihreän hillokkeen!
4.Vatkaa täytettä varten kerma kovaksi vaahdoksi.
5.Lisää joukkoon rahka ja raparperihilloke ja mausta sopivan makeaksi. Lisää joukkoon vielä paloiteltuja mansikoita.
6.Halkaise kakku kolmeen osaan.
7.Kostuta ja täytä kakkupohja.
8.Sivele kakun pintaan ohut kerros hilloa tai marmeladia ja asettele viipaloidut mansikat pinnalle.
9.Keitä kakun päälle kiille hyytelösokerista ja sivele hiukan jäähtyneenä pullasudilla mansikoiden päälle.
10.Koristele kakun reunat kermavaahtopursotuksella.

Edellinen artikkeliSuomi 100 yhdessä – Järvi-Pohjanmaalle halutaan monipuolista ohjelmaa
Seuraava artikkeliHelluntaiseurakunnan leirikeskuksessa Iisakissa valmistumassa uusi päärakennus