Marjo Vistiaho (vas.) ja Elina Försti (oik.) Luoma-ahon Kyläyhdistyksestä sekä Päivi Kultalahti Aisaparista ja kyläyhdistyksellä asiantuntija-apuna toimiva Pekka Pohjoispää kertovat, että tavoitteena on saada festareille ihan tavallisten ihmisten kuvaamaa kylien ja maaseudun arkea ja elämää!

Kamerat käyntiin ja kesämaisemiin – kyläelokuvafestarit odottavat tuotoksiasi!

Alajärven Luoma-aholla pidetään lokakuussa jo kolmannet valtakunnalliset kyläelokuva -festivaalit. Festareiden tärkeimpään elementtiin, mitä erilaisempien kyläelokuvien kuvaamiseen, onkin nyt mitä otollisin ajankohta!

Marjo Vistiaho ja Elina Försti Luoma-ahon Kyläyhdistyksestä sekä Päivi Kultalahti Aisaparista ja kyläyhdistyksellä asiantuntija-apuna toimiva Pekka Pohjoispää kertovat, että tavoitteena on saada festareille ihan tavallisten ihmisten kuvaamaa kylien ja maaseudun arkea ja elämää.

– Kylät käsitetään tässä laajana käsitteenä, eli yhtä hyvin kyseessä voi olla kaupunginosa tai taajama, sanoo Vistiaho.

Kyläelokuvafestivaali on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut paikkansa ja hienoja elokuvia on tullut kautta Suomen Hangosta Petsamoon ja Ruotsin puoleltakin. Elokuvissa on nähty niin kylien nykypäivää kuin historiaakin, arkea ja juhlaa.

Kisan teemana on elämä kylässä/ maaseudulla ja aluksi järjestäjät aprikoivat, onko aihealue liian laaja. Näin ei ole ollut, vaan teema on ymmärretty ja saatu esille hyvin erityylisiä esityksiä.

Osanottajia kisassa on ollut 20-30 elokuvan väliltä ja nyt tälle vuodelle on tullut jo kymmenen elokuvaa, vaikka paras kuvausaika on vasta käsillä. – Mukaan voi toki lähettää aiemminkin kuvattuja elokuvia, eli tuotannon ei tarvitse olla tältä vuodelta.

Järjestäjät muistuttavat, että oman kyläelokuvansa voi tehdä kuka tahansa, jolla on idea. Tekniset vaatimukset eivät tule esteeksi, sillä elokuvan sijoittumista kisassa ei ratkaise tekniikka – jopa kännykällä kuvatut elokuvat ovat kisassa mukana tasaveroisesti.

Menestyksen kisassa ratkaisee sisältö ja se, että elokuva herättää tunteita! Idea on tärkein: mikä sinua puhuttelee maaseudun elämässä ja miten tuot sen esille kuvallisessa muodossa?

Kyläelokuva voi olla faktaa tai fiktiota, animaatio, dokumentti tai vaikka kylän esittelyvideo. Aiheen käsittely on vapaa ja kilpailu on avoin kaikille. Ainoa ohje on 15 minuutin maksimipituus. Tarkat kilpailuohjeet löytyvät kotisivuilta kylaelokuva.fi. Kilpailutyöt tulee toimittaa Aisaparille syyskuun puoliväliin mennessä.

Tänä vuonna festarien päätuomariksi ja alustajaksi aiheesta näyttelijän työ on saatu näyttelijä ja viihteen monitoimimies Jussi Lampi. Hän on syntyisin Lappajärveltä ja tuttu niin yli 40 elokuvasta kuin musiikinkin alalta.

Paras elokuva palkitaan Vuoden kyläelokuva -palkinnolla, jonka on suunnitellut Elina Försti ja joka on tehty alumiinista omalla kylällä. Lisäksi jaetaan tunnustuspalkintoja.

Elokuvatyöpaja nuorille

Kyläelokuvafestareita on Luoma-aholla tehty pienellä budjetilla ja silti tapahtuman suosio on kasvanut jatkuvasti. Viime vuonna itse tapahtumassa Nuorisoseuran sali oli pullollaan väkeä ja samaa odotetaan tänä vuonna lauantaina 24.10. Tämän takaavan hienot lyhytelokuvat ja Jussi Lampi, jonka ajatukset näyttelijän työtä kiinnostavat varmasti monia alan harrastajiakin.

Ennen itse tapahtumaa voidaan nyt järjestää myös tulevien elokuvantekijöiden koulutusta, sillä koulujen syyslomaviikolla järjestetään elokuvatyöpaja nuorille 10-12 -vuotiaille. Työpaja on nelipäiväinen ja tavoitteena on tehdä elokuvaa taiteenlajina heille tutuksi.

Ohjaajaksi on saatu Marjo Viitala, joka on syntyisin Kortesjärveltä ja opiskellut alaa mm. Tukholmassa. Hän työskentelee Helsingissä. Työpajan tuotoksiin päästäneen tutustumaan festivaalipäivänä.

Työpajan mahdollistaa Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahastolta saatu apuraha, jonka turvin festivaalia on muutoinkin voitu kehittää eteenpäin. Muina yhteistyökumppaneina Luoma-ahon kylällä on tapahtuman osalta Aisapari ja kaupungin kulttuuritoimi.

Tuula Jokiaho