Kotipihalla kasvatetaan nyt tuoretta ja edullisempaa ruokaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Puutarhahoito kiinnostaa suomalaisia. Koristekasvien lisäksi puutarhaan halutaan nyt syötäviä kasveja: mansikoita, vihanneksia, juureksia ja perunaa. Tuoreus ja ruuan alkuperän tunteminen motivoivat kasvattamaan selviää Biolanin toukokuussa tekemästä puutarhakyselystä.

Perinteisesti pientalopihoilla on kasvanut omenapuita ja marjapensaita. Niiden rinnalle suosiossa ovat nyt nousseet salaatit ja yrtit, joiden kasvatus on helppoa myös parvekkeella tai terassilla. Jo 60 prosenttia kotipuutarhureista kasvattaa yrttejä tai salaatteja.

MAINOS

– Hyötykasviviljelyn suosion nousu on selkeä trendi. Kahdessa vuodessa kasvatusinto on noussut huimasti. Pinta-alat eivät välttämättä ole suuria, mutta eri lajeja kasvatetaan ennakkoluulottomasti.

– Iloinen yllätys on vihannesten, juuresten ja perunan suosion nousu. Tänä keväänä 64 prosenttia joko kasvattaa itse perunaa tai haaveilee omasta perunasadosta. Kaksi vuotta sitten vastaava prosentti oli 35, kertoo Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Hyötykasvien kasvattajista 91 prosenttia motivoi ruuan tuoreus. 80 prosenttia vastaajista kertoo kasvattavansa syötäviä kasveja, että voi olla varma ruuan alkuperästä.

Mukavana ajanvietteenä hyötykasvien viljelyä pitää 86 prosenttia vastaajista. Puutarhanhoito ei olekaan pelkkää kasvien kasvattamista vaan puutarha tarjoaa sekä harrastuksena että paikkana kauneutta ja onnistumisen iloa.

– Hämmästyttävää, että jopa 65 prosenttia kotipuutarhureista hyötykasvien kasvatukseen motivoi säästö ruokalaskussa. Toisaalta, olen kyllä itsekin huomannut, että syyskesällä on huomattavasti vähemmän tarvetta poiketa kaupan vihannesosastolle, kun omasta maasta saa monipuolisesti satoa, kertoo Riikka Kerttula.

Ruokalaskun pienenemisen vuoksi viljely on hieman yleisempää nuorien aikuisten kuin eläkeläisten keskuudessa. 20–30 -vuotiaista 79 prosenttia ja yli 70-vuotiaista 53 prosenttia toivoo ruokalaskuun pienennystä.

Myös kokkiohjelmien suosio näkyy puutarhaharrastuksessa. Yrttien ja maustekasvien lisäksi muut erikoisuudet, joita ei välttämättä saa tuoreena kaupasta, houkuttelevat kokeilemaan kasvatusta. 60 prosenttia vastaajista ilmoittaakin kasvattavansa erikoiskasveja ruuanlaittoon.

Edellinen artikkeliTaimelan yhtenäiskoulun stipendit
Seuraava artikkeliJärvimarket Oy:lle lupa asemakaavasta poikkeamiselle