-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Järviseudun naisten omaan iltaan ehtii vielä ilmoittautua!

Kaikille Järviseudun alueen naisille suunnattu oma ilta järjestetään Punaisen Tuvan Viinitilalla Alajärvellä ensi keskiviikkona 10. kesäkuuta kello 18.

Järjestelyjen takana on Oma Säästöpankki, mutta ilta on suunnattu ihan jokaiselle naiselle iästä ja asiointipankista riippumatta!

MAINOS

Palvelupäällikkö Helena Marjomäki Oma Säästöpankista kertoo, että idea iltaan tuli hänen mietittyään, että jotain mukavaa pitäisi järjestää. Matleena Saukko Muodin Top-Pisteestä oli joskus vinkannut, että hän on käytettävissä, mikäli jotain sopivaa tapahtumaa on tulossa.

Idea lähti kehittymään tästä ja mukaan päätettiin kutsua myös FitFactoryn Tuija Silver-Lager positiivisena ja tehokkaana naisten liikuttajana!

Niinpä valmiina oli runko mukavalle ja iloiselle naisten yhteiselle illalle!

Matleena tulee illassa kertomaan naisille erilaisista vartalotyypeistä ja opettaa tunnistamaan niitä kertoen, millainen tyyli sopii kenellekin. Lisäksi Matleena antaa pienen katsauksen kesän trendeihin.

Tuija puolestaan tulee kertomaan naisille vinkit siihen, miten kesästä selviytyy niin etteivät grillimakkarat siirry vyötärölle! Miten selättää juhlat, ettei aamulla ole tunne että putsasi yksin koko ruokapöydän? Ja ehkä tärkeimpänä – miten kesällä liikutaan niin, ettei talvella hankittu kunto romahda ja syksyllä tarvitse taas aloittaa alusta?

Tuija kertoo käytännönläheisin vinkein miten perinteisten lajien, kuten kävelyn ja pyöräilyn, lisäksi kesällä on mukava liikkua, millaisia omia treenejä voi tehdä kotona tai vaikkapa mökillä?

Oma Säästöpankilta illassa kuullaan Helenan ja palveluneuvoja Johanna Poikosen taholta hyviä säästövinkkejä, jotta pienemmät ja isommat haaveet on helpompi toteuttaa. OmaKodit kiinteistövälityksestä Sari Salmenautio esittelee uudiskohteita.

Tarjolla on suolaista iltapalaa ja arvontaa.

Oma Säästöpankki järjestää iltaan kuljetukset niin Lehtimäeltä kuin Vimpelistäkin. Mukaan iltaan mielivien tulee ilmoittautua mukaan viimeistään huomenna maanantaina 8.6. joko puhelimitse; Alajärvi 020 758 2270, Lehtimäki 020 758 2276 ja Vimpeli 020 758 2279 tai sähköpostilla katri.kylkilahti@omasp.fi.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät