-0.9 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Timo Kangastie kilpailee viimeisessä vesijettikisassaan

Alajärveläislähtöinen Timo Kangastie ajaa viimeisen vesijettikisan Lohjalla 3-5.7. Siellä kisaillaan suomenmestaruuksista. Kangastie ajaa kunniakierroksen kilpailu-uran lopettamiselle.

Kangastie voitti viime kesänä heinäkuussa EM-Kultaa kestävyysajossa Itävallassa. Kisan johdosta Kangastie maksettiin ajamaan Vladivostokiin Venäjälle avomerien MM-kisoja elokuussa. Kangastie loukkaantui vakavasti kolmannelta sijalta neljäntenä päivänä, missä hän oli ajamassa jo voittoon. Loppusijoitus oli 12. Hän ajoi loukkaantuneena maaliin asti. Kisan jälkeen Kangastie joutui tikattavaksi. Sisulla viimeisenä päivänä hän ajoi kisat loppuun. Hän ajoi viidenneksi, mutta loppu- sijoitus oli silti 12.
-Kisan jälkeen Suomessa leikattiin suu, mikä meni moneen palaseen ja nenän väliseinä meni toiseen sieraimeen kiinni ja selkään tuli murtuma. Nyt on selän murtuma parantunut ja suuhun tehdään syyskuussa uusi leikkaus, missä käännetään hampaita vielä ja nenä leikataan kuntoon. Tahdon kiittää kaikkia sponsoreita ja kannustajia ja etenkin toivon että kaikki tulisi kannustamaan viimeiseen kisaan Lohjalle 3-5.7 ajettavassa SM-kisassa, toteaa Timo Kangastie.

MAINOS

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät