Puu Soi -konserttisarjan avajaiskonsertissa 26.7. Jean Sibelius 150 vuotta Karstulan kirkossa kuullaan sellisti Jussi Makkosta ja pianisti Nazig Azeziania.

Puu soi Karstulassa – avajaiskonsertti huomenna

Karstulassa kuulaan huomisesta sunnuntaista alkaen Puu Soi -konserttisarja, jossa juhlistetaan samaan aikaan olevan Karstulan musiikkileirin sekä Sibeliuksen juhlavuotta.

Karstulan kirkossa sunnuntain avajaiskonsertissa huomenna sunnuntaina 26.7. kello 20 kuullaan Jean Sibelius 150 vuotta konsertissa sellisti Jussi Makkosta ja pianisti Nazig Azeziania.

Jussi Makkonen aloitti sellonsoiton 7 -vuotiaana Pielisen-Karjalan musiikkiopistossa Lieksassa. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen hänet valittiin 1993 ja 1996 hän aloitti yliopisto-opinnot Sibelius-Akatemiassa professori Martti Rousin johdolla. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2005.

Mestarikursseilla häntä ovat ohjanneet mm. professorit Arto Noras, Erkki Rautio ja Frans Helmersson. Voitettuaan Eurovision nuorten solistien kilpailun Suomen karsinnan vuonna 1996 Jussi Makkonen on ollut kysytty esiintyjä niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuosina 1996-1998 Makkonen toimi EU:n nuoriso-orkesterin ja Gustav Mahler -orkesterien jäsenenä.

Vuonna 2008 levy-yhtiö Naxos julkaisi Makkosen Sibelius -levyn kansainväliseen levitykseen, jonka jälkeen hän on esittänyt Sibeliusta sadoille tuhansille kuulijoille konserteissaan sekä tv- ja radioasemien musiikkiohjelmissa kautta maailman. Makkonen soittaa Henry Jay -selloa vuodelta 1757.

Konserttisarja jatkuu maanantaina 27.7. A bunch of music -tapahtumalla Karstulan srk-talossa kello 19, jossa esiintyvät Edith Wregg, nokkahuilu, Johannes Wregg, fagotti, ja Katariina Liimatainen, piano.

Tiistaina 28.7. vuorossa on Sydämeni laulu Karstulan kirkossa, jossa kello 19 alkavassa konsertissa kuullaan laulua Margareta Haverinen Brandtilta, Päivi Kantolalta ja Vesa Kytöojalta ja pianossa on Taru Ritavesi.

Keskiviikkona 29.7. Iltapäivämatineassa Karstulan srk-talolla kello 15 kuullaan pianisti Henrik Nissistä ja kello 18 alkavassa Pihakonsertissa Korpelan talon pihalla Keskustie 17:sta (sateen sattuessa srk-talo) Kantele-kitara-fagotti -kokoonpanoa Maria Ojanperä, kantele, Olli Hirvanen, kitara ja Johannes Wregg, fagotti.

Torstaina 30.7. vuorossa on Valon hehkua Kunnantalo Himmelissä kello 19. Esiintymässä ovat Sirpa Berg, oboe ja Olli Hirvanen, kitara. Illassa kuullaan musiikkia ja Pablo Nerudan runoja.

Pe 31.7. kello 19 on Musiikkileirin ja Puu Soin Karstulan oppilaskonsertin ensimmäinen osa ja lauantaina 1.8. kello 14 oppilaskonsertti 2. osa.
Liput avajaiskonserttiin maksavat 15 ja muut kymmenen euroa. Keskiviikon iltapäivämatinea on maksuton. Lisätiedot ja lippuvaraukset (014) 5252 200, kansanopisto@keokarstula.fi.