1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Mielensäpahoittaja ja poika kesäteatteriesitykset alkavat

Teatteri ReTen suosittu esitys palaa kesäteatterinäyttämölle Karstulan Wanhoissa Wehkeissä. Ensi-ilta on tänään tiistaina 4.8. Esitykset jatkuvat 16.8 saakka, esityksiä Wanhoissa Wehkeissä kaikkiaan yhdeksän.

Mielensäpahoittaja ja poika on kahden aikuisen miehen näytelmä. Mielensäpahoittajan roolissa nähdään Erkki Teittinen ja pojan roolissa Jussi Rekonen. Kesäteatteriesitykset ovat väliajallisia, kokonaiskesto n. 1t 45 min.

MAINOS

– Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi, lataa Mielensäpahoittaja, reilu 80-vuotias isäntä Sysi-Suomesta, pohjoiselta havumetsävyöhykkeeltä. Mielensäpahoittajaksi mies ryhtyi kun lääkäri vaatii muuttamaan elintapoja. Ruokavalion remontoinnin sijasta hän heittäytyi rehellisesti valittamaan, koska ”tukkeumat johtuu siitä ettei sano mitä ajattelee”.

Mielensäpahoittaja asuu yksinään, sillä emäntä on Kuusikodissa. ”Kaikenlaisia vaiheita tuppaa vaikkei pyydä”. Hänen on opittava keittämään ruskeakastike ja kattamaan pöytä vain yhdelle. Mutta missä on helppoja kotiruokaohjeita perunaan, puolukkaan ja punajuureen uskovalle, kun kirjastosta löytyy pankleesialaisia makuja ja kasvissyöjän aailma?

Erityisesti Mielensäpahoittaja tuohtuu kaupunkilaistuneen poikansa ja miniänsä tekosista. Poika kasvattaa lapsensa vinoon ja järjestää isälleen kotiapua, jota isä ei ota huoliakseen.

Lähisuku ei ole Mielensäpahoittajalle ainoa väärineläjä vaan huutia saa myös ulkomaailma mittakaavaan katsomatta. Onneksi parhaat asiat pysyvät: järjen ääni, Jaakko Teppo, hanurimusiikki ja vaimon käsi omassa kämmenessä.

Tuomas Kyrön kirjoituksiin pohjautuvaan iskevään tragikomediaan on helppo samastua. Kaikki tuntevat ainakin yhden jäärän, jonka maailmankuvaa ei mikään muuta, joka tekee eikä analysoi. Tuttua on myös vanhemman ja aikuisen lapsen kanssakäyminen. Kuka määrää kenenkin elämästä?

Pohjautuu Tuomas Kyrön teoksiin Miniä, Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Kyrön kolumneihin, Dramatisointi Seija Holma, Ohjaus ja sovitus Erkki Teittinen, rooleissa Erkki Teittinen ja Jussi Rekonen

Wanhat Wehkeet areenalla on 400 hengen katettu nouseva katsomo ja erinomaiset oheispalvelut. Kaksi esityksistä on Yönäytöksiä jotka alkavat kello 21. Keskiviikon 5.8. esitys on loppuunmyyty.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät