Lappajärvi selvittää turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan käynnistämistä

Suomeen tulee vuosittain 1500-6000 turvapaikanhakijaa, viime vuonna arviolta noin 4000, ja määrän on arveltu jopa moninkertaistuvan tänä vuonna. Tällä hetkellä maahan tulee viikossa tulee yli 200 turvapaikanhakijaa, joten tarve uusille sijoituspaikoille on valtava.

Lappajärven kunnanhallitus keskusteli eilisessä kokouksessaan mahdollisesta turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan käynnistämisestä Lappajärvellä.

MAINOS

Kunnalla on tyhjillään kohtuullisen hyväkuntoinen tilava koulukeskus, jonne vastaanottokeskuksen toiminnat koulutuksineen, ruokailuineen ja terveydenhuoltopalveluineen olisivat hyvin sijoitettavissa.

Keskuksen lähellä kävelymatkan päässä on eri paikoissa tyhillään yli 30 asuntoa asumistilojen järjestämiseksi. Asiasta on oltu yhteydessä mm Punaisen ristin Länsi Suomen piirin toiminnanjohtajaan Pekka Annalaan.

Annalan mukaan kokonaisuus soveltuisi hyvin turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan käynnistämiseen.

Kunnanhallitus keskusteli eilisessä kokouksessaan asiasta ja antoi virkamiehille valtuudet asian jatkoselvittelyyn ja eteenpäin viemiseen.

Valittava toimintamalli olisi, että Punainen Risti järjestäisi ja hoitaisi varsinaisen toiminnan ja kunnan osuudeksi jäisi tilojen vuokraaminen ja olosuhteiden järjestäminen ja toiminnalla olisi vaikutuksia mm koulutoimeen ja terveyspalveluihin. Lopulliset päätökset vastaanottokeskusten perustamisesta tekee Sisäministeriö.

Turvapaikanhakijat poikkeavat mm kiintiöpakolaisista. Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita on tulossa Syyriasta, Irakista ja Välimeren yli Afrikan maista. Valtaosa turvapaikanhakijoista on tavallisia perheitä, jotka ovat joutuneet lähtemään kodeistaan ja pakenemaan sotia ja väkivaltaisuuksia.

He palaavat kotimaihinsa yleensä heti, kun olot siellä rauhoittuvat. Keskimääräinen viipymä pääkaupunkiseudun ulkopuolella on saatujen tietojen mukaan 0,5 – 2 vuotta. Jos töitä löytyy, tai olosuhde muuten vakiintuu, jäädään paikkakunnille pysyvämminkin.

Ensi vaiheessa Suomessa on tarkoitus lisätä paikkamääriä olemassa oleviin keskuksiin, mutta lisäpaikoille on tarvetta. Jos niitä vielä perustetaan, Lappajärvi on yksi hyvä mahdollisuus.

Exit mobile version