maailman nopeimmat koirarodut kisaavat SM -kokeessa Karstulassa viikonloppuna.

Maailman nopeimmat koirarodut kisaavat Karstulassa

Vinttikoirien SM -maastojuoksukisat käydään tänä vuonna tulevana viikonloppuna Karstulassa 22.-23. elokuuta Karavaani Iso Mies -alueella.

Kisat kokoavat paikalle yli 200 vinttikoiraa ja myös yleisölle tapahtuma on mielenkiintoinen, sillä tässä kisassa maailman nopeimmat koirarodut kisaavat niille kaikkein ominaisimmassa kisamuodossa. Vauhtia sekä upeita suorituksia kannattaa tulla katsomaan kauempaakin!

– Vinttikoirakokeiden tarkoituksena on koirien metsästys- ja juoksuominaisuuksien selville saaminen jalostusta varten, juoksutoiminnan ja harrastajien yhteistoiminnan kehittäminen sekä kilpailumahdollisuuksien tarjoaminen vinttikoirakokeiden sääntöihin pohjautuen, kertoo kilpailun järjestävän MOSH ry:n puheenjohtaja Jarkko Kivelä.

vintti1

Maastokokeessa arvostellaan viehettä seuraavan koiran ajotyöskentelyä maastoon tehdyllä mutkaisella radalla. Suurimman kokonaispistemäärän saanut koira voittaa kilpailun.

Tuomari perustaa arvostelunsa viiteen osatekijään, joista jokaisesta hän voi antaa enintään 20 pistettä. Hyväksyttynä pidetään kilpailusuoritusta, josta tuomarineuvosto on antanut koiralle vähintään puolet maksimipistemäärästä (150 p).

– Osatekijöinä ovat nopeus, innokkuus ja seuraaminen, älykkyys ja ajotyöskentely, ketteryys ja kestävyys, Kivelä kertoo.

Juostavat matkat ovat pienille roduille enintään 700 metriä ja muille enintään 1000 metriä. Rodut juoksevat kilpailijoille etukäteen ilmoitetun järjestyksen ja aikataulun mukaisesti. Koirat arvotaan pareiksi roduittain.

vintti2

Lähtöarvonta suoritetaan julkisesti kilpailupaikalle saapuneiden ja kilpailuoikeuden omaavien koirien kesken vähintään puoli tuntia ennen kilpailuluokan ensimmäisen lähdön alkua. Finaalikierrokselle pääsevät rodun kilpailuluokan ne koirat, jotka ovat saaneet parhaat pisteet ja hyväksytyn tuloksen alkuerässä.

Kansainvälisissä kokeissa finaaliin pääsee kaikki koirat joilla on alkuerästä hyväksytty tulos. Finaaliin koirat laitetaan pareiksi paremmuusjärjestyksessä, parien lähtöjärjestys ja manttelivärit arvotaan julkisesti.

– Tyypillinen maastojuoksukoe kerää koiria 120-200 riippuen kokeen sijainnista. Karstulassa nähdään jopa noin 200-220 vinttikoiraa, jotka kisaavat roduittain. Eri vinttikoirarotuja on juoksemassa noin 12 kappaletta.

vintti4

Ihmisiä työväkineen tapahtuma kerää paikalle noin 300 henkeä. – Karstulassa kisoja ei ole aikaisemmin järjestetty ja suuri kiitos kuuluu karavanalue Isomies puuhamiehelle Eero Humpille, joka mahdollisti huippuolosuhteet kisoille!

Yleisö voi tulla seuraamaan kisaa eikä maksuja peritä. Radat ovat Karstulassa erittäin yleisöystävällisiä, eli tapahtumat pääsee näkemään hyvin. Suomessa on lajissa kova taso ja suomalaisia koiria on koko ajan kilpailemassa muuallakin Euroopassa, joten myös SM -kokeissa mukana on todella tasokkaita koiria!

Tuula Jokiaho