Majavat jakavat mielipiteitä

Mainos[adrotate banner="3"]

Suomen riistakeskuksen järjestämä kysely paljasti, että euroopanmajavaan suhtaudutaan paljon positiivisemmin kuin kanadanmajavaan. Kyselyn perusteella kanadanmajavien luonnonhoidollinen pyynti saa kannatusta, jotta euroopanmajava voisi levittäytyä vapaammin.

Suomessa esiintyy kahta majavalajia. Satakuntaan ja lähialueille keskittyvä euroopanmajavakanta on yhden Norjasta siirretyn parin jälkeläisiä, ja Länsi-Lapissa on Ruotsista muuttaneiden euroopanmajavien perustama esiintymä.

MAINOS

Kanadanmajavakanta on vahvin maan itäosissa, mutta laji on leviämässä kohti lännen euroopanmajava-alueita. Kanadanmajavia lienee myös eri puolilla Lappia.

Kanadanmajava luokitellaan Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi, kun taas euroopanmajavan katsotaan olevan lajina vaarantunut suppean levinneisyyden ja pienen yksilömäärän takia. Majavat lisäävät elinympäristönsä monimuotoisuutta mutta toisaalta aiheuttavat taloudellisia vahinkoja.

Sidosryhmien näkemyksiä majavakantojen hoidosta ja hallinnasta selvitettiin avoimella kyselyllä kesällä 2015. Kysely liittyy Suomen riistakeskuksessa valmisteltavaan majavakantojen hoidon ja hallinnan toimenpideohjelmaan.

Suhtautuminen kanadanmajaviin negatiivista

Kyselyssä tiedusteltiin muun muassa suhtautumista euroopanmajavan ja kanadanmajavan levinneisyyden laajenemiseen, kanadanmajavien pyyntiin euroopanmajavien hyväksi ja euroopanmajavien mahdollisiin siirtoistutuksiin.

Kyselyyn saatiin 330 vastausta pääasiassa lounaisen Suomen ja Länsi-Lapin euroopanmajava-alueilta ja niiden lähialueilta.

Puolet vastaajista oli metsästäjiä, kolmannes yksityisiä metsänomistajia, viljelijöitä ja valtion metsätalouden edustajia, kymmenesosa luontoharrastajia ja loput viranomaisia, tutkijoita ja muita tahoja edustavia.

Metsätalouden edustajista puolet ja muista sidosryhmistä enemmistö kannatti euroopanmajavan levinneisyyden laajenemista nykyisestä. Sen sijaan kanadanmajavan levinneisyyden mahdollista laajenemista vastustettiin laajasti.

Kaikissa sidosryhmissä enemmistö vastaajista kannatti kanadanmajavien pyyntiä vapaan tilan luomiseksi euroopanmajavien levittäytymiselle.

Siirtoistutukset herättävät vastustusta

Euroopanmajavien mahdolliset siirtoistutukset eivät saaneet kaikkien vastaajaryhmien kannatusta.

Majavien kannanhoidon kannalta tärkeimmästä sidosryhmästä, eli yksityisten maanomistajien ja valtion metsätalouden edustajista, alle 40 % kannatti ja jopa puolet vastusti uusien esiintymien perustamista siirtoistutuksin. Siirtoistutuksia koskevat kysymykset jakoivat eniten mielipiteitä sidosryhmien välillä.

Yli puolet vastaajista oli halukkaita avustamaan tiedonkeruussa. Vapaamuotoisissa kommenteissa esitettiin majavien aiheuttamien vahinkojen korvaamista ja helpotusta euroopanmajavan pyynnin lupakäytäntöihin. Monet vastaajat kokivat, ettei siirtoistutuksia tarvita, koska euroopanmajava leviää luontaisestikin.

Kysely antoi arvokasta tietoa sidosryhmien näkemyksistä. Vastaukset otetaan huomioon toimenpideohjelmassa, joka valmistuu tämän syksyn aikana.

Edellinen artikkeliKesäloma Alajärvellä on Hammin perheen vuoden kohokohta
Seuraava artikkeliOnkikausi päätökseen Lehtimäellä