-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Sirkka-Liisa Koponen ja Anja Kauppinen loistavat Ikiliike -valokuvanäyttelyn tähtinä

Alajärven kirjastossa vietettiin perjantaina Ikiliike -valokuvanäyttelyn avajaisia. Tämä näyttely on Alavolin järjestämä, onhan se yksi Suomen Voimisteluliiton Ikiliike -hankkeen pilottiseuroista.

Ikiliike -projektia rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja se liittyy kansainväliseen Moving Age -verkostoon, joka kehittää ikäihmisten liikuntaa urheiluseuroissa koko Euroopan alueella.

MAINOS
Alavolin puheenjohtaja Minna Latvala kertoi, että malleja näyttelyn valokuviin haettiin viime keväänä.
Alavolin puheenjohtaja Minna Latvala kertoi, että malleja näyttelyn valokuviin haettiin viime keväänä.

Ikiliike -valokuvanäyttelyn tarkoituksena on murtaa ennakkoluuloja, pysäyttää ja markkinoida samalla Ikiliikettä, johon kuka tahansa ikääntyvä voi liittyä ja josta voi löytää itselleen mielekästä tekemistä, mukavan yhteisön ja paljon liikunnan iloa.

Näyttely kiertää eri puolilla Suomea. Sen avajaisia vietettiin Helsingissä kansainvälisen voimistelutapahtuma Gymnaestradan yhteydessä heinäkuussa. Alajärvelle näyttely tuli suoraan Helsingistä ja Alajärvi tulee olemaan ainoa näyttelypaikka Etelä-Pohjanmaalla.

Mukana valokuvanäyttelyn malleina on peräti kaksi alajärveläistä Ikinuorta Sirkka-Liisa Koponen ja Anja Kauppinen.

Sirkka-Liisa Koposen kuvassa katse kiinnittyy kenkiin.
Sirkka-Liisa Koposen kuvassa katse kiinnittyy kenkiin.
 Anja Kauppisesta kuoriutui ammattistailaajien ja -kuvaajien käsissä rokkimimmi!
Anja Kauppisesta kuoriutui ammattistailaajien käsissä rokkimimmi!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alavolin puheenjohtaja Minna Latvala kertoi näyttelyn avajaissanoissaan, että malleja näyttelyn valokuviin haettiin viime keväänä. Tuolloin Alavolilta heitettiin haaste Anjalle ja Sirkka-Liisalle ja suureksi iloksi heidät molemmat valittiin mukaan, vaikka malleja koko maasta valittiin vain 12 kappaletta!

– Valokuvat ovat hämmästyttäviä. Niissä esiintyy kauniita naisia, joista on saatu näihin kuviin esille hienoa glamouria, Latvala kiitti alajärveläisnaisten kuvia.

Ikinuorten ryhmän Afrikan tähti -esitys hurmasi avajaisissa.
Ikinuorten ryhmän Afrikan tähti -esitys hurmasi avajaisissa.

Avajaisissa kuultiin Veronica -tyttöbändiä ja nähtiin Ikinuorten ryhmän Afrikan tähti -esitys. Näyttely on avoinna kirjastolla 24.9. saakka.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät