Yhteisvastuuta vai vastuuttomuuta?

Vakava pakolaiskriisi on iskenyt voimalla päin Euroopan kasvoja. Tilanne on kytenyt jo kauan, mutta viime viikkoina se on käynyt yhä vakavammaksi ja yksikään Euroopan valtio ei voi enää väittää, että meille asia ei kuulu.

Me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että naapuri on samannäköinen, puhuu samaa kieltä ja tunnustaa samaa uskontoa, kuin me itse. Ajatuskin, että naapurustoomme muuttaisi pakolainen, on monelle kauhistus.

Euroopan ulkopuolella Turkissa ja Pakistanissa pakolaisia on kolme miljoonaa, Saksa vastaanottaa joka päivä jopa 10000 uutta pakolaista. Ja mitä tekevät saksalaiset? Tulevat juna-asemille pakolaisia vastaan, tuovat näille juotavaa, syötävää, vaatteita ja jopa käteistä rahaa.

Saksan talous on paljon paremmalla tolalla kuin Suomen, mutta sitä tosiasiaa parempi taloudellinen tilanne ei muuta, että naapureikseen saksalaisetkin pakolaisia ottavat. Ja useimmat toivottavat heidät tervetulleiksi.

Me kaikki Suomessa ja muissa Euroopan maissa toivomme, että jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus asua kotiseudullaan. Ettei kenenkään tarvitsisi koota perheen omaisuutta yhteen maksaakseen ihmissalakuljettajille, jotta edes yksi saataisiin turvaan. Ettei kenenkään tarvitsisi lähteä vaaralliselle merimatkalle kumiveneessä tai liittyä terroristijärjestöön, ellei halua kaulansa katkeavan.

Kovin moni ihminen, ihminen kuten sinä ja minä, on kuitenkin nyt siinä tilanteessa. Me suomalaisetko emme voi auttaa heistä ketään, emme mitenkään?