1.7 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Sopsin jalkapallokausi jatkui taitoradalla

Soinin Palloseuran eli Sopsin jalkapallojoukkueiden kausi jatkui oman seuran taitoradalla viime perjantai-iltana. Pelaajat kokoontuivat keskuskentälle mittaamaan taitojaan jalkapallon yleistaidoissa, kuten kuljetuksessa, pomputtelussa ja laukauksessa.

Taitokisa piti järjestää jo heinäkuun SOPS-viikolla, mutta huonon sään takia tapahtuma siirrettiin syksyyn.

MAINOS
Aino Krook osallistui Sopsin taitokisaan.
Aino Krook osallistui Sopsin taitokisaan.

Sopsin puheenjohtaja Juha Huvila kertoo, että vielä osittain kesken oleva kausi on kerännyt seuraan ennätysmäärän pelaajia.

– Meillä on kauden aikana ollut yhteensä 70 lisenssipelaajaa, joka on ennätys seuramme jalkapallohistoriassa. Peleissä on käyty viidellä juniorijoukkueella. Joukkueet on ollut -04, -05, -06, -07 ja T03-ikäluokilla. Osalla pelikausi on vielä kesken.

– Joukkueille on tullut sekä voittoja että tappioita. 2006-syntyneet ovat pelanneet tosi hyvin. Vanhemmissa ikäluokissa joukkueiden tasoon vaikuttaa paljon se, että harjoitellaanko koko vuoden ympäri jalkapalloa. Meillä monet pelaajat harrastavat monipuolisesti eri lajeja ympäri vuoden.

Huvilan mukaan joukkueiden kasaaminen onnistuu mainiosti, kun pelaajia tulee isommalta alueelta.

– Meillä käy pelajaajia Alajärveltä ja Karstulasta. Valmentajina ovat toimineet Juha ja Pasi Huvila, Joonas Lassila, Juha Hänninen, Vesa Leikkari, Emmi Tiukkanen ja Marianna Österlund. Jatkokin lajille on turvattu, kun pidimme pallokoulua 4-7 -vuotiaille kesällä.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät