-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Ensihoitajat marssivat lokakuussa hyvän asian puolesta

Lanssaria haukotuttaa-yhteisö ja Suomen turvatieto Oy osallistuvat lokakuussa Kouvolassa järjestettävään kaukopartiomarssiin, jonka aikana he keräävät rahaa vammautuneille rauhanturvaajille. Kyseinen kuva toimii kampanjan tunnuksena.
Lanssaria haukotuttaa-yhteisö ja Suomen turvatieto Oy järjestävät hyväntekeväisyyskampanjan Kouvolassa järjestettävän kaukopartiomarssin yhteydessä.. Kyseinen kuva toimii kampanjan tunnuksena.

”Tules kyytiin -lausahdus ei kuulosta lähellekään niin härskiltä, kun se tulee ensihoitajan suusta.”

Tämä ja moni muu vitsi naurattaa Lanssaria Haukotuttaa-yhteisön seuraajia Facebookissa. Yhteisöstä on kasvanut vuosien aikana jokaisen ensihoitajan tai alan opiskelijan keskuudessa tuntema sivusto, jossa aivoja nollataan pitkän päivän aikana ja jälkeen. Ensihoitajalta vaaditaan hurttia huumorintajua, jotta raskaista työrupeamista selviää.

lanssari7
Ihanteellisessa tapauksessa ensihoitajalla on ympärillään tiivis työporukka, jonka keskuudessa jaetaan niin murheet kuin ilonaiheet, puhumattakaan vitseistä ja toisille järjestettävistä metkuista. Kuvassa ensihoidon SM-kilpailun voittajat FinnHEMS ensihoitolääkärit Markus Lyyra, Sami Länkimäki ja Susanne Ångerman-Haasmaa.
lanssari8
Suomen Turvatieto Oy järjestää ensihoidon koulutuksia ympäri Suomen.

Lanssaria Haukotuttaa ja Suomen Turvatieto Oy ovat nyt yhdistäneet voimansa ja he suunnittelevat yhteistyössä suurta hyväntekeväisyyskampanjaa. Suomen Turvatieto on eteläpohjalainen yritys, joka tarjoaa erilaisia ensihoidon ja -avun koulutuksia ympäri Suomen, sekä maahantuo maailmanlaajuisesti tunnettuja ensihoitotuotteita.

MAINOS

Kampanja toteutetaan verkon välityksellä jokavuotisen Kouvolassa tapahtuvan Kaukopartiomarssin yhteydessä 2.-3.10.2015. Tapahtuma vaalii sota-ajan kaukopartiomiesten perinteitä.

-Aloitamme myymään suosittuja logoilla varustettuja tuotteitamme verkkokaupassa heti marssin alkaessa. Tuotteita on mahdollisuus ostaa vain marssin keston ajan. Tuotto menee kokonaisuudessaan vammautuneille rauhanturvaajille, kertoo Alajärveltä lähtöisin oleva Juuso Laitinen, joka työskentelee ensihoitajana ambulanssissa Tampereella.

Hyväntekeväisyyskampanjaa varten suunniteltu logo. Tätä tullaan näkemään myytävissä asusteissa verkkokaupassa.
Hyväntekeväisyyskampanjaa varten suunniteltu logo. Tätä tullaan näkemään myytävissä asusteissa verkkokaupassa.

Kampanjan takana on iso ensihoitajien verkosto ja yhteisö. Itse marssiin osallistuu noin kymmenen ensihoitajaa –osa Järviseudun alueelta. Marssi on 75 kilometrin mittainen vaellus, joka kestää 24 tuntia. Marssi vaatii hyvää kuntoa ja kylmiä hermoja.

Kaukopartiomarssilla edetään pareittain tai pieninä osastoina. Matkaan kuuluu vesistön ylityksiä, pikamarssi-osuuksia ja eko-ammuntoja. Marssin aikana kaikki tarvittava varustus kuljetetaan mukana.

-Hyvä ryhmä auttaa jaksamaan. Oikeanlainen nesteytys ja ravinto ovat tarpeen ja vuosi vuodelta on oppinut enemmän miten niidenkin kanssa kannattaa menetellä, kolmatta kertaa marssiin osallistuvat Sami Latosaari ja Jarmo Lahtela Suomen Turvatieto Oy:stä kommentoivat.

Laitinen haluaa lausua kiitokset kaikille Suomen ensihoitajille, jotka ovat aina valmiina laittamaan itsensä likoon hyvien asioiden puolesta, myös työn ulkopuolella.

Alla kuvia viime vuoden marssijoista Kouvolassa.

lanssari1 lanssari2

lanssari4 lanssari5

Teksti: Roosa Linnanmäki

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät