Yli tuhatsivuinen järkäle tuo Toivo Kärjen tuotannon tutuksi

Mainos[adrotate banner="3"]

Joulukuun alussa tulee sata vuotta säveltäjälegenda Toivo Kärjen syntymästä. Kärjen sävellyksiä levytettiin noin 1400, monesta useita versioita, ja muita kappaleita häneltä on sadoittain.

Kärki teki musiikin noin 50 elokuvaan sekä lukuisiin revyihin, näytelmiin ja radiohupailuihin. Sovituksia muihin kuin omiin sävellyksiinsä hän teki laskemattoman määrän. Hän koulutti useita tärkeimmistä iskelmäsanoittajista. Hän ”löysi” ja auttoi urallaan eteenpäin kymmenittäin laulajia, joista monet ovat edelleen aktiivisia.

MAINOS

Toivo Kärjen poika, Kalervo Kärki on kirjoittanut kirjan isänsä elämäntyöstä. – Kyseessä ei ole mikä tahansa taskupokkari, vaan yli 1000-sivuinen kattava teos Kärjen musiikillisesta tuotannosta.

– Kirja on periaatteessa yli 20-vuotisen keräily- ja tutkimustyön tulos. Ainutlaatuinen sikäli, ettei kenestäkään säveltäjästä ole moista ennen tehty, kuvailee Toivo kärjen pojanpoika, Kalervon Lehtimäellä asuva poika Jaakko Kärki.

Kirjan nimi on Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa.

Kalervo Kärki kertoo, että kirjan taustat juontavat aina vuoteen 1992, jolloin Toivo Kärki kuoli. Kalervo alkoi koota aineistoa isänsä urasta lähinnä arkistointia varten. Hän arkistoi ja analysoi tuotantoa ja nelisen vuotta sitten esille nousi idea kirjasta, koska juhlavuosi läheni kovaa vauhtia.

Nyt julkaistussa kirjassa Toivo Kärjen koko äänitetty tuotanto käydään läpi kappalekohtaisesti. Kappaleet on pisteytetty arvoasteikolla 1-5, joista sanallinen arvio vähintään kolmen tähden kappaleista. Kappaleita on n. 1600.

Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa -kirja on yli tuhatsivuinen tietopaketti, jossa analysoidaan mm. kaikki Toivo Kärjen levytetyt sävellykset.
Sydämeni sävel – Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa -kirja on yli tuhatsivuinen tietopaketti, jossa analysoidaan mm. kaikki Toivo Kärjen levytetyt sävellykset.

– Toivo Kärjen elämä käydään kirjassa läpi kronologisesti. Se sisältää paljon omakohtaisia kokemuksiani ja havaintojani Toivo Kärjen pojan näkökulmasta katsottuna, Kalervo Kärki kertoo.

– Kyseessä onkin mielenkiintoinen katsaus ja matka suomalaisen iskelmän ja musiikin historiaan, myös muuhun kuin Kärjen tuotantoon.

Materiaalia kirjasta jäi vielä paljon ylikin, mutta sävellysten osalta ei tingitty, vaan kaikki sävellykset jotka on äänitetty edes jossain muodossa, ovat mukana kirjassa. Myös kuvia henkilöistä, tapahtumista ja levyistä on kirjassa runsaasti, myös sellaisia joiden etsimiseen ja hankkimiseen Kalervo on nähnyt paljon vaivaa.

Kirja sisältää myös massiivisen henkilöluettelon artisteista, soittajista, sanoittajista, säveltäjistä, tuottajista, sukulaisista ja muista aiheeseen liittyvistä henkilöistä. Moni sellainen sanoittaja tai laulaja, joista ei juuri muuten löydy enää tietoa, ovat saaneet paikkansa kirjasta.

Kirjasta löytää lisäksi runsaasti tarinoita työtovereilta ja muilta avainhenkilöiltä vuosien varrelta.

Kirjan kustantaja on Mediapinta (www.mediapinta.fi), jonka kautta kirja on tilattavissa.

Kalervo Kärki kerto, että huomionarvoista on, että iso osa kappaleista on kuunneltavissa Spotifyn kautta tai www.suomalaisenmusiikinhistoria.fi, johon WarnerMusic Finland on julkaissut EP:llä, LP:llä tai CD:llä ilmestyneet Kärjen kappaleet.

Aineiston keruun ja kirjan valmistumisen jälkeen Kalervo Kärki on jatkanut kiireisenä aiheen parissa, sillä kko kuluvan vuoden ajan syksyä kohti kiihtyen on järjestetty lukuisia Toivo Kärki -juhlakonsertteja, joissa Kalervo pyrkii olemaan paikalla henkilökohtaisesti.

Toivo Kärjen viralliset sivut löytyvät osoitteesta www.toivokarki.net.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliArkkitehtuurin Finlandia palkinto Anssi Lassilan Puukuokka -asuinkerrostalolle
Seuraava artikkeliHuoltotyöt vaikuttavat radio- ja tv-lähetyksiin