Ville Hautamäki ja Pekka Hautanen eivät osallistuneet kauden viimeiseen rallin SM-kilpailuun Tampereelle, koska Suomenmestaruus varmistui ennen kilpailua. Vajaan osallistujamäärän vuoksi jaossa ei ollut täysiä Sm-pisteitä.
– Tässä taloustilanteessa tein ratkaisun, että emme lähde kisaamaan Tampereelle, koska piste-ero oli riittävä mestaruuteen. Meillä ei olisi ollut kilpailussa kuin hävittävää. Katsomaan mennään, kun muut kurvailee, Hautamäki perusteli valintaansa.
– Meillä on tallissa yhden rallin ajettu Honda ehjänä ja mestaruus tiimissä. Tähän on hyvä päättää värikäs kausi, Järviseudun UA:ta edustava alajärveläinen toteaa.
Hautamäki ja Hautanen kertovat, että mestaruus ei tullut helpolla. Joensuun osakilpailun ulosajo laittoi tiimin koville.
– Ilman osaavaa ja innokasta huoltoporukkaa ei tämäkään kausi olisi ollut mahdollista. Samoin mukana olleet yhteistyökumppanit ovat yhtä tärkeitä, Hautamäki kiittelee.
Näin Hautamäen ja Hautasen vuonna 2004 alkanut SM-mitaliputki sai jatkoa. Mestaruuksia on nyt kolme, hopeisia mitaleja on neljä ja pronssia on pokattu kahdesti.
SM-pisteet SM4-luokka: 1. Ville Hautamäki 85,5. 2. Joonas Lindroos 68,75. 3. Kimmo Linden 64,50. 4. Jussi Teppo 63,0. 5. Jarkko Savolainen 62,25.
Vesa Rauhala