-6.5 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Vaihto-oppilaita Alajärven yläkoulussa

Tommaso Azzalin on 17-vuotias vaihto-oppilas Monselicesta Pohjois-Italiasta. Hän saapui Alajärvelle 3. elokuuta ja majoittuu Venla Sepän luona. Hän lähtee kotiin Italiaan 3. lokakuuta oltuaan kaksi kuukautta Alajärvellä.

Koulumme Alajärven yläkoulu on yhdeksän muun eurooppalaisen koulun kanssa Erasmus -projektissa ”Imagine” – show me your town, esittele kotikuntasi. Projektiin kuuluu vuosittain lyhyitä kuuden päivän vaihtoja ja pitempi kahden kuukauden long mobility kahdelle oppilaalle, johon Tommaso ja Venlat Hautala ja Seppälä ovat osallistuneet.

MAINOS

Projekin kesto on kolme vuotta, josta ensimmäinen on takana. Kansainvälisyyskerho haastatteli vaihto-oppilaita, ensiksi Pohjois-Italian Monselicestä saapunutta Tommasoa:

Mikä oli ensivaikutelmasi Suomesta?
– Kun istuin lentokoneessa, näin vain paljon puita ja metsää. Kävellessään täällä hän ajatteli, että täällä on hiljaista.

Mitä ajattelet Suomen ruoasta?
– Se on tosi erilaista, mitä Italiassa. Siihen piti aluksi tottua mutta nyt siihen on tottunut. Se on hyvää , mutta silti, kun syön, en tiedä mitä laitan suuhuni.

Onko Suomen ja Italian välillä kulttuurieroja?
– Suomalaiset pukeutuvat 20 asteessa shortseihin, kun italialaiset laittavat shortsit jalkaan vasta 30 asteessa. Se ennakkoluulo, että italialaiset ovat avoimia, ei välttämättä ole totta. Mielestäni Suomen oppilaiden ja opettajien välit ovat paremmat ja läheisemmät kuin Italiassa.

Miten nuoret viettävät vapaa-aikaa Italiassa?
– Arkipäivinä kotiintulon jälkeen ei ole aikaa lähteä minnekään, koska läksyjä on paljon. Ei ole koeviikkoja, vaan kokeita on joka viikko, silloin milloin opettajat niin haluavat. Viikonloppuna on kuitenkin aikaa lähteä vaikka ostoskeskukseen tai isompaan kaupunkiin.

Vapaa-ajan vietto?
– Vieraanvaraisen isäntäperheeni (Seppä ja myös Hautala) kanssa olemme vierailleet mm. Lapissa, Rovaniemellä, Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Tukholmassa.

Ikävöitkö mitään Italiasta?
– Ikävöin ainoastaan ruokaa

Mitä mieluista Suomesta on jäänyt erityisesti mieleesi?
– Sauna järveen sauna järveen sauna järveen…kauniit suomalaistytöt, ei huonoja kokemuksia.

Tulevaisuuden suunnitelmasi?
– Lähteä opiskelemaan IT-alaa yliopistoon.

Myös suomalainen luonto on iso juttu italialaisille vieraille.
Myös suomalainen luonto on iso juttu italialaisille vieraille.

Haastattelimme myös huhti-kesäkuussa vastaavassa vaihdossa Italiassa olleita silloin yhdeksäs-luokkalaisia Venloja Hautalaa ja Seppää, jonka luona edellämainittu Tommaso nyt asuu.

Vastavuoroisesti Tommason perhe majoitti Venla Sepän Italiassa. Hautalan Venlan majoitti Martina Bressanin perhe.

Valitettavasti Martina ehti olla Venlan luona vain kuukauden Suomessa. Liian suuri koti-ikävä vei voiton ja hän palasi kotiin. Hän kyllä piti olostaan Suomessa. Kysymykset:

Millaisia olivat koulupäivänne, koulunne?
– Koulumme oli 1000 oppilaan lukio, jossa koulupäivät kestivät noin viisi tuntia (kuusi oppituntia). Ero Suomeen oli se, että välitunteja ei ollut ollenkaan, eikä ruokatuntia. Kouluruokailua ei ollut, siksi kaikilla oli eväitä mukana kotoa.

Mille oppitunneille osallistuitte?
– Koska emme osaa italiaa, osallistuimme eniten englannin tunneille, joka päivä, sekä liikuntatunneille. Lisäksi saimme italian kielen tunteja paikalliselta opettajalta (kolme tuntia viikossa). Tutustuimme myös maatalous -oppitunteihin.
– Olimme mukana myös koulun Erasmustunneilla ja tapasimme mm. koululla vierailleita Ranskan La Rochellen koulun oppilaita, jotka ovat myös Imagine Erasmus -projektissa mukana. Vapaatunneilla teimme Erasmus -projektiin liittyviä slide -esityksiä ja esitelmiä. Pidimme myös koko ajaltamme netissä blogia. Koululta tehtiin myös muutaman päivän matka Milanon mahtavaan maailmannäyttelyyn.

Vapaa-ajan vietto?
– Todella vieraanvaraiset isäntäperheemme veivät meitä viikonloppuisin eri kuuluisiin loistaviin paikkoihin Padovaan, Roomaan, Venetsiaan, Milanoon, Veronaan, Firenzeen, Ferraraan ja Milanoon. Tutustuimme myös alueen pienempiin kaupunkeihin Monseliceen, Arque Petrarcaan ja Esteen, joissa asuimme. Meillä oli etuoikeus päästä isäntäperheen kanssa myös retkille Välimerelle, vuorille, Gardajärven huvittelukeskukseen ja tietysti shoppailu -keskuksiin.

Miten kuvailisitte vaihtokokemustanne?
– Unohtumaton, opettava, hauska, raskas, erilainen. You name it!
Joka haluaa tutustua tarkemmin tyttöjen vaihtoon ja matkakuviin blogin osoite tässä: http://www.vainvenlajutut.blogspot.com.

Myös Tommaso (+ Martina) kirjoittaa blogia kuvineen ja se on luettavissa osoitteessa: http://www.martinantommaso.tumblr.com.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät