1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Eläkeliiton karaokeharrastajat kilpailivat hurmioituneen yleisön edessä

Salin täysi yleisö seurasi tiiviisti kahden päivän aikana Suomen suurinta eläkeläisten karaoketapahtumaa Lomakeskus Revontulessa Hankasalmella 6.-8.10.
Jo kahdeksatta kertaa järjestettävän kilpailun arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluivat mm. Jyväskylän yliopiston musiikkiterapian professori Jaakko Erkkilä, dir. mus. Seppo Pänkäläinen, Eläkeliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Markku Sivonen ja laulaja Kaija Lustila.

Laulajia oli saapunut ennätysmäärä kaikista maakunnista ympäri maan. Kilpailijat olivat jo ennen tätä osallistuneet aluekarsintoihin, joihin osallistui yli 700 laulajaa.

MAINOS

Keskiviikkoillan tiivistunnelmaisessa finaalissa kilpaili 25 laulajaa. Innokas yleisö eli voimakkaasti mukana tähän mennessä korkeatasoisimmassa loppukilpailussa. Mukana oli laulun veteraaneja, ja monella oli pitkä kokemus kuoro- ja yksinlaulusta sekä solistitehtävistä. Kilpailu toi jännityksen kokeneillekin. Yli neljä tuntia kestäneessä finaalissa mestareiksi nousivat voimakkaat persoonalliset tulkitsijat.

Naisten 65+ -sarjan mestariksi valittiin Mervi Niinijärvi Korpilahden yhdistyksestä ja Miesten 65+ -sarjan mestariksi Pekka Savolainen Jyväskylän yhdistyksestä. Samassa sarjassa kunniamaininnan saivat Marja-Terttu Rytkönen Alajärven yhdistyksestä ja Kari Vähäkyttä Ähtärin yhdistyksestä, molemmat Etelä-Pohjanmaan piiristä.

Eläkeliitto on ainoa eläkeläisjärjestö, joka on pitkään ja suunnitelmallisesti kehittänyt uutta modernia laulutapaa valtakunnallisesti. Eläkeläiset kokevat karaoken parhaana aktivoijana. Yksinäisyys on todettu monissa tutkimuksissa olevan onnellisen vanhuuden suurin este. Karaoke ja muut aktiviteetit lieventävät yksinäisyyden ja syrjäytymisen vaaraa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät