Evijärven Lions Clubilta lahjoitus Evijärven Sotaveteraaniyhdistykselle

Lions Club Evijärvi on tehnyt Evijärven Sotaveteraaneille rahalahjoituksen.
Evijärven Sotaveteraanit ry viettää ensi vuonna 50 -vuotista juhlavuotta. Tämä Lions Clubin lahjoitus ohjataan lyhentämättömänä rintamatunnusveteraanijäsenille juhlavuoden avaushuomionosoituksena, joululahjana.

Evijärven Sotaveteraanien puheenjohtaja Oskari Rentola kertoo, että Evijärvellä on vielä 16 rintamatunnusveteraania, joista miehiä on 11 ja naisia viisi. Heidän keski-ikänsä on jo yli 91 vuotta. Osa veteraaneista saa vielä nauttia kotona asumisesta, mutta osa on muuttanut jo palveluasumisen piiriin.

MAINOS

Evijärvellä on ollut todella vireää sotaveteraanitoimintaa, mutta nyt toimintakutsuin ei enää monikaan jaksa vastata myöntävästi. Niinpä yhdistyksen toiminta on painottunut kotona-asumisen tukemiseen ja pienkuntoutumiseen.

Yhdistys tukee veteraanijäseniä, heidän puolisoitaan ja leskiä, rahallisesti pienkuntoutuksien ja kotipalvelun ostamisessa. Jäsenet toimittavat yhdistykselle kuitit ostamistaan palveluista ja yhdistys korvaa 80 prosenttia kuntoutumenoista ja osan kotipalvelukuluista jäsenelle rahallisesti takaisin.

Suosituimpia avustettavia palveluita ovat hieronta- ja jalkahoitopalvelut. Nykyisin myös ruohonleikkuu- ja lumityöpalvelut ovat kasvavissa määrin avustushakemusten piirissä, sillä jäsenistö ei enää millään jaksa itse hoitaa ulkoalueiden huoltoa.

Lions Club Evijärvi on osallistunut kaikkiin veteraaniyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja juhliin sponsoreina tai henkilökohtaisina avustajina sekä kyyditsijöinä.

Lions Club Evijärvi on myös tarjonnut joka vuosi sotaveteraaneille jouluaterian. Näille aterioillekaan ei veteraanimme enää oikein jaksa lähteä, joten tänä vuonna Lions-veljet tekivät päätöksen, että he haluavat avustaa evijärveläisveteraaneja siten, miten yhdistyskin on parhaaksi nähnyt.

Niinpä he tekivät huomattavan rahalahjoituksen, jolla voidaan tukea veteraanien kuntoutusta, virkistäytymistä ja kotona asumista tai arkea palveluasumisen puitteissa. Näin Lions-avustus saavuttaa jokaisen tunnusveteraanin, eikä huomionosoituksen vastaanottaminen ole enää veteraanin omasta jaksamisesta kiinni.

Lahjoituksen veteraaneille luovutti Evijärven Lions-presidentti Kari Kultalahti sekä sihteeri Juhani Lammi. Yhdessä Rentolan kanssa he muistelevat veteraanien ja lionsien yhteistyön kestäneen jo vuosien ajan ja tiivistyneen yhä nyt, kun veteraanien avun tarve vain kasvaa.

– Lionsien toimintaperiaatteena on tukea nuoria, vanhuksia ja veteraaneja. Veteraaneille tarjottava apu on aivan itsestään selvää, kun katsoo taaksepäin maamme vaiheita, Kultalahti sanoo.

Myös nuoret muistivat!

Myös lukion oppilaskunta oli päättänyt lahjoittaa taksvärkkituottonsa sotaveteraaneille. Puolet päivän tuotosta lahjoitetaan Evijärven sotaveteraaneille ja puolet Kortesjärven sotaveteraaneille.

Lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Jonna Takamaa ja sihteeri Pietari Jokela luovuttivat Evijärven Sotaveteraanien puheenjohtaja Oskari Rentolalle tämän vuoden taksvärkkivaroja käytettäväksi veteraanien hyväksi oppilaskunnan yhteisen päätöksen mukaisesti.
Lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Jonna Takamaa ja sihteeri Pietari Jokela luovuttivat Evijärven Sotaveteraanien puheenjohtaja Oskari Rentolalle tämän vuoden taksvärkkivaroja käytettäväksi veteraanien hyväksi oppilaskunnan yhteisen päätöksen mukaisesti.

Lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Jonna Takamaa ja sihteeri Pietari Jokela kertoivat, että lahjoituskohde päätettiin oppilaskunnassa yhdessä. Viime vuonna taksvärkkirahat annettiin Helsinkiin rakennettavalle lastensairaalalle.

Nyt veteraanien asia nousi esille, koska enää montaa vuotta ei ole mahdollista heitä muistaa ja lahjoituksellaan oppilaskunta halusi kertoa, miten paljon he arvostavat veteraanien uhrausta.

Oskari Rentola totesi, että myös Sotaveteraaniyhdistyksessä nuorten lahjaa arvostetaan korkealle. Saadut varat käytetään samoin kuin Lionsien lahjoitus.

Tuula Jokiaho

 

Exit mobile version