Ähtäriläiset Jari Roth ja Rainer Roth ovat harrastaneet musiikkia koko ikänsä.

Rainer Roth ja Jari Roth laulavat Soinissa

Ähtäriläiset Rainer Roth ja Jari Roth, isä ja poika, ovat harrastaneet musiikkia koko ikänsä. Isä Rainer on kierrellyt ympäri Suomen lavoja oman orkesterinsa kanssa.

Leipä tuli kuitenkin pääasiassa huonekalujen valmistuksesta ja rakennustyömaalta. Viisitoista vuotta elämästä kului sitten Vääksyssä, minkä jälkeen koitti paluu takaisin Ähtäriin. Nykyään Rainer viettää eläkepäiviä Ähtärissä ja uskoontulon myötä laulujen aiheet ovat muuttuneet.

Jarilla on myös jo pitkä kokemus musiikin saralla. Hän on osallistunut monenlaisiin kilpailuihin tangomarkkinat mukaan lukien. Ura oli hyvässä nosteessa ja voittojakin tuli mutta Luojalla oli hänelle toisenlaiset suunnitelmat. Niinpä Jumala kutsui hänet työyhteyteensä ja laulut vaihtuivat tangosta taivaallisiin säveliin.

Jarin ja Rainerin yhdessä esittämä musiikki on hyvin reipasta ja mukaansa tempaavaa. Se on ilo korvalle ja lääke sydämelle – mutta ennen kaikkea kunnian ja kiitoksen osoitus Korkeimmalle Kuninkaalle!

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja se pidetään Soinin Ystäväntuvalla sunnuntaina 22.11. kello 16. Aloitamme kahvihetkellä ja kolehti kerätään illan kulujen kattamiseen.