-14 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Jami Kurejoen tilanhoitaja Taito Saarinen nosti haalarit naulaan – mutta työtä riittää!

Jami Kurejoella yksi aikakausi on päättynyt, kun talon pitkäaikainen työntekijä, tilanhoitaja Taito Saarinen aloitti eläkepäivänsä virallisesti viime tiistaina.
Taitolle ehti kertyä työsarkaa oppilaitoksessa yli 30 vuotta, sillä hän aloitti talossa vuonna 1984 työmestarin virassa.

Tuolloin oppilaitos oli valtion omistuksessa ja Taiton työ oli lähinnä talon koneiden huoltoa ja korjausta sekä koneopetusta. Pian hän siirtyi maatilan työntekijäksi, jolloin toimenkuva muuttui maatilan töihin, metsänhoitoon ja -opetukseen.

MAINOS

– Tuolloin oppilaat ehtivät paneutua asioihin kunnolla, koska he olivat aina viikon kerrallaan samassa opetuksessa, Taito muistelee. Ryhmät olivat isoja ja oppilaat tullessaan vanhempia kuin nyt. Oppilaitoksesta valmistuttiin lähinnä maatilateknikoiksi.

Maatilan työntekijänä Taito oli vuoteen 2009 saakka, jolloin toimenkuva vaihtui tilanhoitajaksi. Työ pysyi sisällöltään varsin samanlaisena kuin ennenkin, mutta metsä- ja koneopetus lisääntyivät merkittävästi.

Kuluneiden 30 vuoden aikana Taitolla on Kurejoella ollut kolme työnantajaa ja hän on tehnyt työtä kymmenen rehtorin aikana. Aluksi oppilaitoksen omisti valtio, sitten Alajärven kaupunki ja nyt kuntayhtymä.

Monta muutosta, mutta samanlaiset nuoret

Oppilaitos on vuosikymmenten varrella muuttunut paljon. Ennen lähiopetustunteja oli paljon enemmän, kun taas nykyään työssäoppimisjaksot ovat pitkiä.

Isoina muutoksina Taito mainitsee mm. jalostussikalan loppumisen kymmenisen vuotta sitten ja keskittymisen nautakarjaan. Peltopuolella vuokramaista on luovuttu ja yli sadan hehtaarin viljelykset ovat vaihtuneet omiin noin 70 hehtaariin. Metsää oppilaitoksella oli valtion aikana yli 300 hehtaaria, nyt 16.

90 -luvulla opiskelijoiden joukkoon liittyi aluksi virolaisia nuoria ja heidän jälkeensä venäläisiä. Kielikysymysten lisäksi ulkomaisten opiskelijoiden haasteina ovat olleet kulttuurilliset asiat, mutta Taiton mukaan nämä nuoret ovat sopeutuneet oikein hyvin ja opiskelumotivaatio on aivan samanlainen kuin muillakin.

Nyt ulkomaisten opiskelijoiden määrä on kääntynyt laskuun uusien kielivaatimusten myötä.

Vaikka muutoksia on kolmessa vuosikymmenessä ollut paljon, niin yksi asia on pysynyt hyvin samanlaisena kuin ennenkin. Ne nuoret.

– Oppilaat ovat edelleen samanlaisia. Mukavia nuoria, joiden kanssa työskentely pitää mielen virkeänä, Taito sanoo. – Pojilla on poikien kujeet, kuten pitääkin, ja kännykkä on tullut hyvin tärkeäksi etenkin tytöille.

Yksi asia, minkä hohde ei alan opiskelijoiden mielessä tunnu koskaan himmenevän, on traktorilla ajaminen. Siihen nuorilla on tänään yhtä suuri innostus kuin oli 30 vuotta sitten.

– Nuorten kanssa pitää muistaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos oma käytös nuoria kohtaan ei ole kunnioittava, tulee heiltä varmasti takaisin. Pitää olla vähän niin kuin isä lapsille, turha räkyttäminen ei kannata. Asiasta sanotaan kerran ja se on sillä siisti, Taito toteaa.

Tämän aseenteen ansiota on varmasti se, että Kurejoella opiskelleet nuoret palaavat usein katsomaan vanhaa oppilaitostaan vielä vuosien jälkeenkin. Entisten oppilaiden tapaaminen on aina yhtä mukavaa.

Paitsi nuoria, Taito jää eläkkeelle jäätyään kaipaamaan työkavereitaan ja hyvää työyhteisöä. – Työtä minulla on kotonakin, mutta työkavereita tulee ikävä. Onneksi tämä on lähellä, niin pääsen käymään.

Toimettomaksi Taito ei jää eläkkeelläkään. – Olen 30 vuotta väsännyt itselleni töitä, joita teen sitten kun olen eläkkeellä, joten niitä kyllä riittää!

Taitolla on Soinissa pieni maatila, jossa pääsee tekemään työtä niin pellolla kuin metsässäkin. Oma erikoisalansa on pihapuiden kaato, jota Taito tekee ammattitaidolla. Jo tätäkin tehtävää varten on huolehdittava myös omasta fyysisestä kunnosta, joten hiihto ja muu liikunta kuuluvat miehen ohjelmaan.

Korsukuorossa Taito on laulanut vuodesta 1997 saakka. Myös SPR:n toiminta on sydäntä lähellä ja kuten niin monella miehellä, myös metsästys ja kalastus ottaa oman aikansa. Kotona on vaimo ja kaksi koiraa ja nyt eläkkeellä Taito lupaa ehtiä antaa aikaa myös heille aiempaa enemmän.

Tehtäviä Jamilla uudelleenjärjestelty

Taito Saarisen eläkkeelle jäännin myötä Jami Kurejoelle ei ole nimetty uutta tilanhoitajaa, vaan työtehtäviä on uudelleenjärjestetty.

Taiton tehtäviä hoitaa kouluttaja ja ”sekatyömies” Asko Lahtela, jonka työhön kuuluvat nyt niin tilapuoli kuin koneopetuskin.

Kasvukaudella pääpaino on maatilapuolella ja talvella koneopetuksessa. Opetus on kaikkiaan muuttunut paljon, koska opiskelijoilla on pitkät työssäoppimisjaksot, mikä osaltaan mahdollistaa tehtävien uudelleenjärjestelyjä.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät