Vimpelillä ei tarvetta pitkäaikaisten lainojen lisäykseen

Vimpelin kunnanvaltuusto vahvisti maanantain kokouksessaan talousarvioesityksen vuodelle 2016 pienin muutoksin. Kokouksen tuloksista tiedotettiin tiistaina, kunnanjohtaja Anita Paavolan sekä laskentasihteeri Sirpa Takalan toimesta.

Toimintakate on talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna -17,29 miljoonaa euroa. Vuosikate on +1,19 miljoonaa euroa. Tilikauden 2016 arvioidaan olevan ylijäämäinen 430009 euroa.

MAINOS

– Kun puhutaan toimintakatteesta, kunnan tuloista ja menoista nykytilanteemme huomioon ottaen, niin meillä on tasapainotilanne, toteaa Paavola. Kunnanjohtaja pitääkin kunnan työtiimin ja luottamushenkilöiden yhteisenä saavutuksena sitä, että talouden kurssia on saatu muutettua. Mutta haastetta tuo kunnan kertynyt alijäämä, joka on 3,59 miljoonaa euroa vuoden 2014 tilinpäätöksessä. Vuoden 2015 tulos tullee olemaan ylijäämäinen.

Myönteistä tuulahdusta kuntatalouteen tuo tieto siitä, että vuonna 2016 kunnalla ei ole tarvetta pitkäaikaisten lainojen lisäykseen. Talousarviolainoja kunnalla on vuonna 2016 12,8 miljoonaa euroa, eli 4120 euroa asukasta kohden. Pitkäaikaisia lainoja lyhennetään vuoden 2016 aikana yhteensä 710000 euroa. Lyhytaikaisia lainoja lyhennetään 144000 euroa. Vuoden 2016 kunnan lainamäärä alenisi siten, että lainaa olisi 3850 euroa asukasta kohden.

Vahvistetun budjetin mukaan tuloveroon tulee 0,25 prosenttiyksikön korotus, ollen ensi vuoden alusta alkaen 22,25 prosenttia. Kiinteistöveroja tarkistettiin siten, että yleinen kiinteistövero on 1,3, vakituiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten 0,7 ja vapaa-ajan asuntojen 1,3 prosenttia, rakentamattoman rakennuspaikan kolme prosenttia ja yleishyödyllisiltä yhteisöiltä ei peritä kiinteistöveroa.

Verotulojen kertymäksi on arvioitu 10,36 miljoonaa euroa, eli 3335 euroa asukas. Valtionosuuksien määräksi vuodella 2016 arvioidaan 8161000 euroa, jossa on vähennystä vuoden 2014 tilinpäätökseen verrattuna 577321 euroa.

Talouden tasapaino ja epävarmuustekijät

Epävarmuustekijöitä kuntatalouteen synnyttää erikoissairaanhoidon kustannukset, jotka aiheuttavat epävarmuutta vuodesta toiseen. Lisäksi, jos kunnalle on tilitetty vuoden 2015 aikana liikaa tuloveroja, ylimääräinen osa peritään takaisin marraskuussa 2016.

Kunnan talouden tasapainotilanteeseen saattaminen tulee olemaan tulevina vuosina haaste. Tähän vaikuttavat yleinen kustannuskehitys ja verotulojen kasvukehitys.

Investoinnit

Vimpelin kunnassa ei ole suunnitteilla poikkeuksellisia investointeja vuodelle 2016. Bruttoinvestoinnit ovat 0.5 miljoonaa euroa ja nettoinvestoinnit 0.3 miljoonaa euroa. Vuoden suurimmat investointikohteet sisältyvät vesihuoltolaitoksen investointeihin. Näitä ovat muun muassa Sääksjärven viemärihankkeen 4. vaihe (sisältyy valtionosuusehto) sekä puhdistamon saneeraus.

Joona Rannisto

Exit mobile version