-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Uudenvuoden raketit pelottavat eläimiä – ilotulitteita on lupa ampua vain määrättynä aikana

Uusivuosi on monessa eläintaloudessa stressaava juhla. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto muistuttaa, että ilotulitteita on sallittua ampua ainoastaan uudenvuoden aattona iltakuudesta aamukahteen.

Suuri osa eläimistä pelkää raketteja. Ahdistunut eläin ei välttämättä pysty syömään tai nukkumaan. Se myös helposti kieltäytyy ulkoilusta eikä pysty käymään tarpeillaan. Pahimmassa tapauksessa eläin joutuu kärsimään jännityksestä useita päiviä.

MAINOS

– Ilotulituksiin ei pystytä lemmikkitalouksissa varautumaan parhaalla mahdollisella tavalla, kun raketteja ammutaan myös sallitun ajan ulkopuolella. Jos raketteja ammuttaisiin vain luvallisen kahdeksan tunnin ajan, lemmikkien kanssa olisi helpompi mennä täksi ajaksi esimerkiksi mökille tai pysyä sisätiloissa.

– Eläimet kärsivät räjähdyksistä nyt luvattoman kauan. Ilotulituksia saatetaan ampua päiviä ennen ja jälkeen sallitun ajan, SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo.

Älä jätä pelokasta lemmikkieläintä yksin. Pysy itse rauhallisena äläkä missään tapauksessa ole vihainen pelokkaalle eläimelle. Ikkunat kannattaa sulkea ja vetää verhot eteen ilotulituksen ajaksi.

Voit myös soittaa musiikkia, joka peittää räjähdysten ääniä. Pelokasta eläintä voi rauhoittaa apteekista saatavilla feromonivalmisteilla. Vaikeissa tapauksissa apu voi löytyä eläinlääkärin määräämällä lääkityksellä.

Huolehdi myös, ettei eläin pääse karkaamaan. Paniikissa eläin voi juosta kauas löytämättä enää takaisin ja aiheuttaa vaaraa itsellensä sekä vaaratilanteita liikenteessä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät