Caroliina Nordqvistin näky toiminnallisen koreografiaryhmän perustamisesta Alajärvelle toteutuu ja mukaan voi ilmoittautua ensimmäisillä harjoituskerroilla.

Lasten koreografiaryhmästä tukea itsensä ilmaisuun

Alajärven Helluntaiseurakunta on antanut hienon panostuksen lasten ja nuorten harrastustoimintaan paikkakunnalla – vieläpä ilmaiseen sellaiseen. Harrastusmahdollisuudet täydentyvät jälleen uudella toiminnalla, nimittäin 7-10-vuotiaille suunnattu Isän Lapset-niminen koreografiaryhmä aloittaa toiminnan tiistaina 12. tammikuuta Caroliina Nordqvistin johdolla.

Koreografiaryhmässä lapset pääsevät kristillisen musiikin tahdissa harjoittelemaan visuaalisesti taidokkaita esityksiä. Harjoitukset tehdään leikin varjolla ja välillä muuta asiaa touhuten, mikä takaa sen, että lapsi jaksaa keskittyä harjoituksen tekemiseen. Harjoituksiin kokoonnutaan kaksi kertaa kuukaudessa.

Ilmoittautuminen ryhmään tapahtuu kahdella ensimmäisellä kokoontumiskerralla, jonka jälkeen vapaita paikkoja voi tiedustella Caroliinalta. Mukaan mahtuu rajattu määrä lapsia. Ohjaajan toive on, että lapsi sitoutuisi harjoituksiin, jotta esitykset saataisiin näytettyä suunnitelman mukaisesti erilaisissa tapahtumissa vuoden aikana. Lasten ensimmäinen esitys nähdään tammikuun lopussa perhejumalanpalveluksen yhteydessä.

Kerhojen päätösjuhlassa esiintyminen oli lapsille jännittävä paikka! Esiintymisestä saa kuitenkin itsevarmuutta ja musiikkiliikunnan kautta lapsi parantaa koordinaatiokykyään ja luovuuttaan.
Kerhojen päätösjuhlassa esiintyminen oli lapsille jännittävä paikka! Esiintymisestä saa kuitenkin itsevarmuutta ja musiikkiliikunnan kautta lapsi parantaa koordinaatiokykyään ja luovuuttaan.

-Kristillistä lasten koreografiaryhmää ei vielä Alajärvellä ole ollut, joten innostuin ajatuksesta suuresti. Musiikkiliikuntaa on koitettu keskiviikkokerhojen kanssa syksyllä ja se sai varsinkin tyttöjen keskuudessa suuren suosion. Tytöt esittivät kerhossa opitun esityksen kerhojen päätös- ja joulujuhlassa, Porista Alajärvelle muutama vuosi sitten muuttanut Caroliina kertoo.

Seurakunnan lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijä Niina Männistö kertoo olevansa iloinen Caroliinan aloittamasta toiminnasta. Hän kokee, että harrastukselle on kysyntää sen toiminallisuuden takia. Parhaimmillaan koreografiaryhmässä lapsi pääsee kehittämään omaa luovuuttaan, itsevarmuuttaan ja koordinaatiokykyään.