Soinissa ja Lehtimäellä hiihdeltiin

Mainos[adrotate banner="3"]

Viikonloppuna hiihdeltiin hiihtotapahtumat Soinissa ja Lehtimäellä. Soinin perinteinen Motti-Milian hiihtolenkki jouduttiin lumen vähyyden takia jättämään tapahtumasta pois. Tilalle ulkoilualueiden hoitaja Veikko Väliaho oli saanut kuntoradan lenkit Lauttosen rantaan saakka hyvin hiihdettävään kuntoon molemmille tyyleille.

Soinin tapahtumaan osallistui 48 osallistujaa. Toki joku on voinut käydä hiihtelemässä, mutta ei käynyt kirjaamassa osallistujakorttia yhteistalolla. Aamulla lunta tuli aika kovasti noin tunnin verran, mutta päivää kohti keli parani ja aurinkokin näyttäytyi.

MAINOS

Suurin osa kuntoilijoista oli Soinista mutta mukana oli myös väkeä Alajärveltä, Lappajärveltä ja Oulustakin. Enemmistö osallistujista oli aikuisväkeä, mutta muutama lapsikin oli tapahtumassa mukana.

Osallistujista Mira ja Aki Nikula kehuivat säätä ja luistokin oli riittävä.
– Oli mukava lähteä ulkoilemaan, kun ulkoilupaikat ovat näin lähellä, kehui Miran kotikonnuilla hiihdellyt pariskunta.

Osallistujien kesken arvotaan palkintoja ja nimet julkaistaan Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimen nettisivuilla sekä Soinin kunnan facebook- sivuilla.

Lehtimäki-hiihto ystävänpäivänä

Lehtimäki-Hiihto pidettiin ystävänpäivänä sunnuntaina 14.2. Päivän aikana luisto ei ollut paras mahdollinen nollakelin takia. Lunta ei kuitenkaan onneksi paljoa satanut, vaikka ennuste niin lupasikin.

Lehtimäki-hiihdossa hiihtivät Nuutti Lahti 9 v, Niilo Lahti 4 v, takana Jani Kallioniemi ja Leena Lahti.
Lehtimäki-hiihdossa hiihtivät Nuutti Lahti 9 v, Niilo Lahti 4 v, takana Jani Kallioniemi ja Leena Lahti.

Haastavasta säästä huolimatta tapahtumassa oli mukana 90 suksittelijaa. Päivän aikana oli mahdollista hiihtää Valkealammella, Keskikylän pururadalla sekä väliladulla Keskikylä-Kirkonkylä-Valkealampi.

Mehupisteitä oli Valkealammella, Kirkonkylällä ja Keskikylässä, joissa oli mahdollista kirjata osallistuja-/arvontakortti. Kirkonkylän mehupisteellä oli tarjolla myös ilmaista kahvia ja keksiä. Pöydän koreaksi olivat laittaneet Kirkonkylän nuorisoseuran/kyläyhdistyksen puolesta Marjatta Ala-Mattinen ja Asta Koivulampi.

Suurin osa tapahtumaan osallistuneista henkilöistä oli paikallisia mutta myös muilta paikkakunnilta oli väkeä liikkeellä. Lehtimäen lisäksi osallistujia oli Soinista, Alajärveltä, Alavudelta, Kuortaneelta, Seinäjoelta, Vaasasta, Lappajärveltä ja Tampereelta.

Seinäjokelaiset Jani Kallioniemi ja Leena Lahti olivat lähteneet tapahtumaan Leenan veljenpoikien kanssa.

– Hiihto on mukava harrastus, joten pitäähän sitä osallistua kun tapahtumia järjestetään, Jani toteaa. Hän on pelannut aikaisemmin aktiivisesti jääkiekkoa, mutta nykyään vapaa-aikaa tulee vietettyä enemmän laduilla kuin kaukalossa. Janin mielestä hiihdossa parasta on vaihtelevat maastot ja raikas ulkoilma. Lisäksi hiihto on tehokas ja nivelystävällinen liikuntamuoto, joten senkin takia sitä tulee harrastettua, Jani pohtii.

Kallioniemellä on tavoitteena hiihtää talven aikana 500 kilometriä. -Aika näyttää että päästäänkö tavoitteeseen, Jani sanoo nauraen.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan tavarapalkintoja. Voittajien nimet tulevat näytille Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimen nettisivuille.

Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikatoimen puolesta liikunnanohjaaja Janne Kujala välittää suuret kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille henkilöille. Lisäksi Hovisen Mika ja Jyskeen hiihtojaosto saavat positiivista palautetta latujen kunnostuksesta.

Rami Puro

Edellinen artikkeliSiionin Kannelta lauletaan läpi Kyyjärvellä
Seuraava artikkeliAlueemme pk-yritykset uskovat tulevaisuuteen