Nelimarttojen hallitus vuonna 2016: Kaija Palovuori (vas.), Sinikka Saukko, Hillevi Hautamäki, Anja Penninkangas, Liisa Peltokangas-Kariluoma, Eija Talvitie, Marketta Mäkinen ja Inkeri Turpela. Kuvasta puuttuu Arja Aurolahti.

Nelimartoilla edessä vilkas toimintavuosi

Alajärven Nelimartat ry hyväksyi kokouksessaan toimintasuunnitelman ja toimintakalenterin vuodelle 2016 sekä valitsi hallituksen jäsenet erovuorossa olleiden tilalle.

Kuluvalle vuodelle on luvassa monenlaista toimintaa niin Marttojen jäsenille kuin muillekin. Toiminta huomioi Martta-järjestön meneillään olevan teemakauden, Martoissa on arjen mahdollisuus.

Marttailtoja järjestetään pitkin vuotta. Niissä on yhteistä toimintaa tai vaihteleva teema, kuten ruuanlaitto, leipominen, käsityöt, askartelu ja puutarha. Ohessa voi tehdä käsitöitä ja seurustella toisten kanssa. Pitopaikka ja viikonpäivä vaihtelevat tilanteen mukaan.

Martat tekevät vuoden aikana kaksi vierailua paikallisiin liikkeisiin. Huhtikuussa suunnataan Kangaskulmaan ja syyskuussa Seppälään. Jäsenistön kesäretki tehdään 30.6. Runoilijan tielle s/s Tarjanne-laivalla. Marraskuussa on luvassa opintomatka Suomen Kädentaidonmessuille Tampereelle yhdessä Kuninkaanjoen Marttojen kanssa.

Nelimartat tekevät yhteistyötä myös seurakunnan kanssa. Kiirastorstain kirkkoiltaan osallistutaan joukolla ja toukokuussa otetaan osaa hautausmaan siivoustalkoisiin. Lokakuun viimeisenä viikonloppuna Nelimartat avustavat sadonkorjuun kiitosjumalanpalveluksessa ja koristelevat seurakuntatalon. Koristelussa huomioidaan vuoden vihannekset eli kukkivat kaalit.

Kasviteemaan liittyy myös toukokuinen yrtti- ja kesäkukkailta, jossa saadaan opastusta kesäkukkien istutukseen. Kaija Palovuori antaa vinkkejä siitä, mitä kukkia voisi istuttaa keskenään ja miten yhdistää kesäkukat viherkasvien kanssa.

Heinäkuussa tutustutaan vieraslajeihin osana valtakunnallista vihervuotta. Jos sienivuosi on parempi kuin viime vuonna, elokuussa pidetään suosittu sieninäyttely, jossa voi tutustua syötäviin sienilajeihin.

Ruuanlaitto huomioidaan useassa eri tilaisuudessa. Piirin kursseina järjestetään huhtikuussa Kalaelämyksiä ja elokuussa Salaatit ja lämpimät lisukkeet. Toukokuussa Eija Talvitie pitää voileipäkakkukurssin, jonka opeilla voi itse loihtia kakkuja kesän juhliin.

Martat harjoittavat myös kädentaitoja. Kuluneen vuoden aikana Nelimartat ovat jo luovuttaneet villasukkia Kultakämmeneen. Edessä on jäsenten tekemien hypistelymuhvien luovuttaminen kaupungin hoivakodeille. Lisäksi marraskuun lopussa tehdään jouluaskarteluja.

Vuoden päättää joulukuussa järjestettävät pikkujoulut.

Nelimarttojen hallituksessa jatkavat Marketta Mäkinen (puheenjohtaja), Eija Talvitie (varapuheenjohtaja), Kaija Palovuori (sihteeri), Sinikka Saukko (rahastonhoitaja), Anja Penninkangas, Hillevi Hautamäki ja Arja Aurolahti.

Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Inkeri Turpela ja Liisa Peltokangas-Kariluoma.

Nelimartat on Keski- ja Etelä-Pohjanmaan piirin suurin marttayhdistys 136 jäsenellään. Tilaisuudet ovat toiminnasta riippuen maksullisia tai maksuttomia. Toimintaan osallistuminen ei edellytä jäseneksi ryhtymistä.

Tervetulleita osallistumaan ovat myös miehet ja lapset. Tapahtumien tarkemmat tiedot voi tarkistaa Nelimarttojen Facebook-sivulta sekä paikallislehtien seuratoimintapalstoilta.

Jaana Koivukoski