1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärvelle, Lehtimäelle ja Lappajärvelle seurantalojen korjausavustuksia

Seurantaloja omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Osansa avustuksista saavat myös Etelä-Pohjanmaan alueen yhdistykset, joille myönnetään yhteensä 88000 euroa.

Etelä-Pohjanmaan alueen suurimmat avustukset myönnetään Alajärvelle ja Kauhavalle. Alajärven Kirkonkylän Nuorisoseura ry saa 14500 euroa nuorisoseurantalon kunnostamiseen.

MAINOS

Kauhavan Nuorisoseura ry:lle myönnetään 14500 euroa kuntokartoituksen ja korjaussuunnitelmien tekemiseen. Jurvan Kirkonkylän Nuorisoseura ry saa 12000 euroa ulko- ja sisäpuolisiin maalaustöihin. Lisäksi pienempiä avustuksia menee kahdeksalle muulle hakijalle, kuten Itäkylän Nuorisoseura ry:lle Lappajärvellä 5500 euroa ja Lehtimäen Nuorisoseura ry:lle 6500 euroa.

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Korjausavustusten tarkoituksena on ylläpitää seurantalojen rakennusperintöä, edistää niiden korjauksia sekä parantaa talojen toimivuutta. Avustusta voivat saada yhdistykset ja yhteisöt, jotka omistavat vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon.

Seurantalojen korjausavustuksista pääsee vuonna 2016 osalliseksi 171 yhdistystä. Avustusta saa 66 prosenttia hakijoista. Keskimääräinen avustussumma on noin 10070 euroa seurantaloa kohti, mikä on hieman enemmän kuin viime vuosina.

Tänä vuonna avustuksia haettiin erityisen paljon vesikattojen ja julkisivujen korjauksiin sekä esteettömien wc-tilojen ja sisäänkäyntien rakentamiseen.

Seurantaloasiain neuvottelukunta tekee avustusten jaosta esityksen, joka käsitellään Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa. Neuvottelukunnassa edustettuina ovat seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto. Seurantalojen korjausavustus jaetaan veikkausvoittovaroista.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät