1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Marian ilmestyspäivä – taivaasta maaksi

Tänään, yhdeksän kuukautta ennen joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa vietetään Marian ilmestyspäivää. Silloin muistetaan Enkeli Gabrielia, sanansaattajaenkeliä, joka tuli kertomaan Marian saavan lapsen, sekä hetkeä, jolloin Pyhä Henki siitti lapsen: tulevan Messiaan.

Kristityt ovat viettäneet päivää noin 400-luvun puolivälistä alkaen. Suomessa sen vietto siirrettiin pysyvästi sunnuntaihin vuonna 1955.

MAINOS

Kuvan kertomaa

Enkeli Gabrielin ilmestyminen Marialle on kehyskuva, joka kertoo kovin monimutkaisista asioista: neitseellisestä syntymästä, Pyhän Hengen siittämisestä sekä ennen kaikkea Jumalan lihaksi tulosta. Kuvien tehtävä oli yksinkertaistaa nähtäväksi kirkossa käyvälle kansalle teologisia ajatuksia.

Frei Carlon teoksessakin apuna on käytetty symbolien kieltä. Näemme Enkeli Gabrielin ja hämmästyneen Marian hänen edessään. Enkelin ylös ja alas näyttävät kädet osoittavat selvästi suunnan taivaasta maaksi.

Jumalan lihaksi tulon tarkoitus on saada entistä suurempi joukko ihmisiä Jumalan valon piiriin. Sen osoittaa meille jo lattialaattojen muoto. Keskimmäinen vaalea laatta on Jumala, sen ympärillä on neljä ilmansuuntaa tummempina laattoina eli meidän ihmisten maailma.

Niiden kulmiin on laitettu Jumalan valo kolmiomaisina elementteinä, jotka osoittavat laajenemista. Kaikki tämä merkitsee Jumalan suurta rakkautta ihmisiä kohtaan. Rakkaudesta kertoo meille Marian alla olevan maton koristekuvio: sydän, rakkauden symboli.

Taivaasta Marian päälle laskeutuu valkea kyyhkynen, Pyhän Hengen symboli. Yhdessä Marian polvistumispöydän auenneen kaapinoven kanssa se kertoo meille siittämistapahtumasta.

Siittämisestä huolimatta Maria säilyy neitsyenä. Sen meille näyttävät valkeat kukat maljakossa Marian edessä sekä suljetussa puutarhassa musisoivat ja laulavat enkelit maalauksen vasemmassa laidassa. Yksi eniten käytetyistä naisen neitsyyden symboleista taiteessa on juuri aidattu puutarha.

Marian oppineisuutta meille alleviivaa se, että hän luki kirjaa, kun enkeli tuli. Hänen kainoudestaan muistuttaa hänen katseensa ja käden ele. Marian edessä oleva alttarin kuva, josta voimme hahmottaa Johannes Kastajan, viittaa tulevaan.

FT, taiteentutkija, kirjailija Liisa Väisänen

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät